Blogi

Näytä nykyinen sisältö RSS-syötteenä

Blogi

Intia 7.1-31.1.2019

Kathmandu 26.9-16.10.2018

Kathmandu 3.1-31.1.2018

Havaintoja, huomioita, faktaa ja arvailuja Nepalin ja Intian matkoiltamme.

IMG_20180108_110027_640x360

Tässä Saara (ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen Babadum harjoittelijamme) ja Local woman handicraftin ihanat naiset ensimmäiseltä reissultamme tammi-helmikuussa 2018.

 

 


1 - 10 / 18 tuloksesta
Julkaistu , julkaisija

Kathmandu

Yöllisen sateen kastelema katu – mutaa, jonka yli loikimme kiveltä kivelle. Opiskelijat liituraitapuvuissaan äänekkäinä ja iloisina ylittämässä kaottista katua me heidän vanavedessään hyödyntäen heidän rohkeuttaan syöksyä mopojen ja autojen väliin. Likennepoliisi huitoo kuin Star Warsin valomiekalla risteyksessä – mikä työ Kathmandun kaaottisessa, pakokaasuisessa liikenteessä.

Olemme olleet Nepalissa viikon ja Intian jälkeen tänne tuttuihin ympyröihin tulo oli lähes liikuttava kokemus; nepalilaisten avoimuus, lämpö ja ystävällisyys tuntui niin hyvältä. Muutama päivä meni potiessa epämääräisiä oireita lämpöä, vatsan polttelua ja huonovointisuutta. Intialainen katuruoka aamusta iltaan maistui, mutta sen tulisuus oli liikaa sisuskaluilleni. Onneksi tuttu roof top ravintolamme tarjoaa banaanikaurapuuroa ja ginger-lemon-honey teetä ja toivuimme muutamassa päivässä. Saimme hiljaisimman huoneen ja muutama kymmentuntinen yöuni hoiteli sitten loput.

Tällä hetkellä minulla on mukissa teetä ja rommia; sateinen ja kylmä päivä kosteassa vaatteita valmistavassa ”tehtaassa” jäädytti meidät niin syvälle, että nappasimme naapuripuodista tällä kertaa veden ja vessapaperin lisäksi pienen pullon nepalilaista rommia. Sähköt katkeilevat vähän väliä ja huoneen pimeyttä halkovat salamat, joita seuraa laseja kumisuttavia jyrähdyksiä. Tätä sinfoniaa säestää sateen raju piiskaus ja hälytysajoneuvojen äänet. ”There is nothing to be worried” ystävä viestittää. ”Sunday sunshine when your flight is” toivon tosiaan niin.

Otsalampun valossa villasukkia etsiessäni mietin tekemiäni valintoja ja mikä minut on tuonut tähän tilanteeseen. Mainitsin kerran eräälle tuttavalle, joka käynnisteli Virossa tuontiyritystä tuodakseen käsintehtyjä tuotteita Nepalista ja Intiasta, että ranteeni ovat kipeytyneet hoitotyöstä ja vanha nilkkavaiva vihoittelee tanssihommissa. Hän vastasi lähettävänsä paketin Nepalista Joulun alla. Sillä tiellä olen; pankkitili on edelleen samassa jamassa, mutta ranteen sijaan vihoittelevat olkapäät. Onneksi en tiennyt mitä kaikkea verotukseen, kirjanpitoon, kilpailuun ja toimitukseen liittyvien vaikeuksien suhteen tuleman pitää. Työtäni voisi luonnehtia sanoilla haastavaa, mutta mielenkiintoista.

Olemme tällä kerralla työskennelleet lähes ainoastaan yhden vaatteita valmistavan yrityksen kanssa. Tämä yritys on valikoitunut yhteistyökumppaniksemme avoimuutensa ja kekseliäitten malliensa ansiosta. Meillä on ollut kiperiäkin keskusteluja, mutta koska vaikuttaa, että virheet eivät uusiudu ja neuvoistamme otetaan opiksi haluamme kääntää heidän kanssaan vielä uuden sivun. Olemmekin viettäneet heidän talollaan pitkiä päiviä, suunnitellen, odotellen mallikappaleita, kuvaten vaatteita ja nauttien yrityksen suunnittelijan loihtimista maukkaista aterioista kattoterassilla. Talossa on 6 kerrosta ja jokaisessa kerroksessa on omat toimipisteet eri työvaiheille: ompelu, mestareiden suunnitteluhuone, viimeistely, pakkaus jne. Ylimmässä kerroksessa on kaikki mallikappaleet ja siellä on sellainen karkkikauppa, että on runsauden pula valita meille uutuuksia. Koko talossa vallitsee iloinen tunnelma, siellä on siistiä ja valoisaa, joten on kiva teetättää siellä kevään mallistoa. Muuttelemme vähän heidän mallejaan ja teetämme myös omia malleja, joten tulossa on sellaisia vaatteita, joita ei todellakaan muualta saa.

Muutamia asioita on vielä hoitamatta; tarvitsemme mm lisää sanomalehdestä tehtyjä ostoskasseja. Tutustuimme viime reissulla mieheen, joka työllistää köyhiä, maaseudulta kaupunkiin työn perässä tulleita naisia; ihmiskaupan uhreja, eronneita, yksinhuoltajia eli kaikkein heikoimmassa asemassa olevia naisia. Mies kertoi että maanjäristyksen jälkeen hän sai kansainvälisiltä asiakkailtaan lahjoituksia, joita hän välitti hyväntekeväisyysjärjestön kautta maaseudulle tarkoituksenaan saada heille huopia, riisiä ym tarpeellista. Hän sai järjestöltä kuvia muutamasta kyläläisestä uusiin huopiin kääriytyneenä, mutta myöhemmin selvisi kuvien olleen lavastettuja ja rahat olivatkin hävinneet muuhun tarkoitukseen, kuin mikä alkuperäinen ajatus oli. Näin pettynyt mies päätyi avustamaan vaikeassa elämäntilanteessa olevia naisia suoraan ilman välikäsiä. Korruptio on iso ongelma kehittyvissä maissa ja voidaan vain arvailla mikä osa lahjoituksista ym tuista lopulta päätyy niitä tarvitseville. Myös me tahdomme omalla toiminnallemme pyrkiä varmistamaan avun menevän oikeasti sinne minne pitääkin.

Nepalilaisiin ihmisiin tutustuminen on antanut ajattelimisen aihetta: työaika on 6 päivää viikossa 11 tuntia päivässä ja esim ravintolan tarjoilijan palkka on noin 900 Npr eli 77€. Siitä yksineläjä maksaa 400 Npr vuokraa ja loppu jää muuhun. Ei ihme, että nuorten mieli on muualle tienaamaan ja”rakentamaan elämää”. Kastijärjestelmää ei pitäisi olla mutta se vaikuttaa vielä ihan tavallisten nuortenkin elämään: tyttö saattaa hyljätä alempikastisen pojan tai toisinpäin.

Pikkuhiljaa ajatus alkaa kääntymään Suomeen ja puotiasioihin siellä; edessä on verkkokaupan uudistaminen, on ratkaistava puodin kohtalo, mahdolliset yhteistyökuviot muiden pienyrittäjien kanssa, koetettava saada tapahtumamyynti rullaamaan jne jne. Lisäksi voimme hakea ensimmäistä erää ulkoministeriön hankerahoituksesta maksatukseen, joka pelastaa toivottavasti hieman tätä lainarahalla hankkeen eteenpäinviemistä. Koetan olla huolehtimatta ja suggeroin itseni takaisin unten maille yöllä havahduttuani – on tuhannen taalan paikka valvoa ja murehtia jos herää yöllä välillä 02-04! Huolien suhteellisuus on täällä läsnä koko ajan. Koetan kääriä mieleeni täältä hetkessä elämisen taitoa, kykyä nauttia siitä mitä on ja tärkeimpänä ylläpitää yhteisöllisyyttä ja läheisten yhteyttä.

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Jaipur

Jos äänimaailmasta lähdetään liikkeelle, niin se on sanalla sanoen kaaos. Autot tööttäävät ajaessaan koko ajan – siis koko ajan! Höysteenä ilotulitusrakettien pauke, syystä, jota en tiedä (ilmeisesti aina on menossa joku festivaali) Koko ajan kuuluu myös laulua; tutkin huoneeni, koska epäilin, että täällä on jossain radio, mutta ilmeisesti joku laulaa tauotta mikkiin kadulla. Tämä hullun mylly on pahempi kuin Kathmandussa. Ensimmäinen päivä Jaipurissa.

Lennot sujuivat yllättävän helposti; 3.30 tuli taksi hakemaan meidät ystävämme luota maaseudulta (melkein ajoissa) hurja ajo pitkin mäkisiä ja mutkaisia teitä ja saavuimme Goan kentälle, joka ei ollutkaan kovin ruuhkainen tänä aamuna. Lensimme ensin Mumbaihin, jonka lentokenttä oli kuin nähtävyys; viherseiniä, intialaista taidetta, jopa kaloja altaissa. Taas niitä vastakohtaisuuksia, joihin täällä törmää joka puolella. Sitten toinen lento Jaipuriin ja nämä molemmat lennot sujuivat onneksi ilman suurempia kuoppia.

Varasimme hotellin bookingin kautta ja siellä hotellin kuvana oli kuva paikallisesta nähtävyydestä eli linnoituksesta joka näkyy läheiseltä vuorelta. Tämä olikin keskellä hulluinta kaaosta, mutta onneksi huone on intialaisen mittapuun mukaan siisti. Löysimme intialaista kasvisruokaa tarjoavan pienen ruokapaikan ja menimme syömään; kolme ateriaa ja teetä 6 €. Olemme olleet täysin terveenä. Goalla on totuttu tarjoamaan ruokaa turisteille, mutta täällä on oltava todella varovainen; salaateista saa vain unelmoida.

Toivuttuamme hotellin aiheuttamasta pienestä järkytyksestä läksimme kävelylle läpi hurjan hullunmyllyn, jossa koko elämän kirjo on kadulla. Siellä nukutaan filtti pään yli vedettynä pitkin pituuttaan keskellä kaikkea, keskellä katua. Likaiset lapset leikkivät maassa ja kun huomaavat turistin, silmät syttyvät, mutta ilme sammuu, kun kävelemme ohi. Kun kerran annoin rupioita yhdelle, oli heitä samantien lauma ympärillä ja heistä eroon pääsy olikin tuskainen tehtävä. Tämä todellisuus on rankempi kuin Kathmandu; päättymätön elokuva, joka sisältää vain inhimillistä tragediaa ja osia jaettaessa kaikki ovat saaneet huonoimman roolin. Tiedän, että vain askeleen päässä hienostoalueella roolijako on aivan toinen.

Japur sijaitsee Intian pohjoisessa Rajasthanin osavaltiossa. Osavaltio rajoittuu pohjoisessa Pakistaniin. Koko kaupunki maalattiin vuonna 1853 vaaleanpunaiseksi toivottamaan Walesin prinssi tervetulleeksi. Löysimmekin käveltyämme tunnin verran iltavalaistuksessa kylpevän ”pinkin kaupungin”. Väri on ehkä enemmän vaalea oranssi, mutta siitä viis. Kauniit rakennukset reunustavat intialaisen mittapuun mukaan leveää katua, jonka molemmin puolin kohoaa erilaisia koristeellisia satumaisia rakennuksia upeine portteineen. Alue on kuitenkin ihan tavallista markkina-aluetta, jossa on kaupan kaikkea mitä ihminen voi tarvita. Olin yllättynyt, ettei siellä pääsääntöisesti ollutkaan turisteille suunnattuja basaareita, vaan huonekaluja, pesuaineita, apteekkeja, talvivaatteita – kaikkea maan ja taivaan väliltä. Eikä myöskään muita turisteja. Osuimme myös museoon, jonka vartija kertoi sen olevan uusi ja houkutteli meidät sisälle. Näimmekin siellä perinteisiä Rajasthanilaisia vaatteita ja koruja, valtavia huoneen korkuisa nukkeja ja upeita astioita. Paluumatkalle otimme tuk tukin eli mopo riksan, joka töyssytti meidät läpi kaaoksen takaisin hotellille. Nukahdin metelistä huolimatta heräten välillä vain etsimään pudonneita korvatulppia.

Aamu valkeni viileänä ja meluisena. Lämpötila öiseen aikaan on noin 5 astetta, päivisin 17 kieppeillä. Aamiaisen jälkeen alamme odotella Ravia, jonka päiväpeittoja Babadumissa on myynnissä. Haluan tutustua peittojen teko prosessiin tarkemmin ja hän on luvannut esitellä sitä. Isä ja poika saapuvatkin ja nousemme heidän autoonsa. Ensimmäisenä menemme myymälään, jossa meille selviää jo, että painotekniikoita on useita. Ihastun vuosituhansia vanhaan ”Dabu” nimiseen tekniikkaan, jossa käytetään savea apuna kuvioinnissaja näin saadaan luonnollisen näköisiä kuvioita. Sitten meille esitellään ”block print” eli leimasimilla käsin painettuja kankaita ja saan myös tietää, että osa kankaista tehdään myös käyttäen silkkipaino tekniikkaa. Yksi matkani tarkoitus on saada selville lisää heidän käyttämistään väreistä ja siitä, että minulle on kerrottu peittojen olevan kasvivärjättyjä.

Lumoudumme kankaiden ihanista väreistä ja printeistä. Saan kuulla, että vaaleapohjaisten peittojen kuvioiden käsin leimasimilla painaminen tapahtuu käyttäen ”natural colours” eli luonnon värejä. Saan myös selville sen jota olen uumoillutkin, että he käyttävät maaperästä saatavia väriaineita myös eli mineraaleja ja oksideja värjäykseen. Suomalainen käsitys kasvivärjäyksestä laventuukin nyt eli ”natural colours”käsite pitää sisällään myös maaperästä saadut väriaineet. On selvää, että värjääjille ja tekstiilien käyttäjille luonnon väriaineet ovat ystävällisimpiä kuin kemikaalit, joten tässä aamulla anivarhain pohdiskelen miten etenen peittoasioiden kanssa, sillä yksiväriset peitot kulta painatuksilla ovat pääsääntöisesti kemikaaleilla värjättyjä.

Puodilta jatkoimme kujia pitkin kävellen matkaa ja tutustumme käsityöläisiin, jotka kaivertavat puusta kankaiden painamisessa käytettyjä upeita leimasimia. Eteemme pelmahti ryhmä häikäisevän värisiin juhlavaatteisiin pukeutuneita naisia: punaista, keltaista ja kultaa sekä nelimiehinen orkesteri. Hääväkihän se siinä ja pian meidät kutsuttiin tanssimaan. Tanssihetkestä lämmenneenä jatkoimme matkaa paikkaan jossa kankaat painetaan.

Siellä pitkille tasoille oli levitetty kankaita ja nuoret miehet painoivat kankaisiin kauniita kuvioita käsin kaiverretuilla puisilla leimasimilla. Ensin yksi kerros, sitten toinen ja kolmas ja kaunis kuvio alkoi rakentua tarkasti ja huolella. Nuoret artesaanit työskentelivät keskttyneesti ja olimme tosi vaikuttuneita näkemästämme. Voin vain kuvitella miten paljon miellyttävämpää on työskennellä luonnon väeiaineiden kanssa kuin kemikaalien. Pääsin kysymään myös mieltäni askarruttavia kysymyksiä mm mistä saadaan mustaa. Vastaus oli iron eli rauta ja näin sekin mysteeri on selvitetty.

Päiväpeittojen tekeminen on siis monen käsityöläisen yhteistyön tulos; värjääjät, kankaanpainajat, ompelijat ja käsin tikkaajat ovat kaikki omissa yksiköissään ja viimeisenä tehtävän käsin tikkauksen tekevät naiset omissa kodeissaan.

Palailemme päivän kestäneeltä tutkimusmatkaltamme vasta illansuussa. Tänne Jaipuriin oli pitkä matka, mutta olemme löytäneet mitä läksimme etsimään. Välillä tieto lisää tuskaa, antaa vastauksia, varmuutta ja selkeyttää suuntaa. Tie, jonka Babadum on valinnut ei todella ole ollut helppo, mutta todella mielenkiintoinen. Mielessäni risteilevät kuvat basaareilla näkemistämme puoli-ilmaisista päiväpeitoista, joiden tekijöistä, väriaineista ja laadusta ei ole mitään takeita. Toisena vaihtoehtona nämä vuosituhansia vannhoilla tekniikoilla, luonnonväreillä painettavat, huolella valmistetut peitot, joiden taitavat tekijät olemme nähneet silmästä silmään.

Miksi tässä maailmassa pääosan esittäjä tuntuu olevan raha? Miksi me useimmiten etsimme sitä halvinta vaihtoehtoa, juoksemme loppuunmyyntiin silmät kiiluen, täytämme ALE- laarien reunat taistellen viimeisistä räteistä tajuamatta, että valtavien koneistojen takana on vain saada imettyä meistä hölmöistä kuluttaista kaikki irti. Ostamme rätin, pesemme sen ja tajuamme ettei se ollutkaan niin kiva. Ostamme marketeista kyselemättä onko tuote tehty lapsityövoimalla, viis veisaamme hikipajojen loppuunajetuista työntekijöistä, viisveisaamme itsestämme – mistä lopulta välitämme?!

Tiedän, että sinä joka luet tätä olet toista maata <3 Miten saisimme näitä ajatuksia heille, joille asiat ovat yhdentekeviä? He eivät tiedä, eivät välitä ja ovat ehkä sen ajan ”lapsia”, joille kaiken mittana raha; hinta kysytään ensimmäisenä.

Uusi aamu on valjennut viileänä; ulkoa kuuluu kuin kuin fuusio jazzia – torvien törähtelyä ja melodian pätkiä. Autojen äänimerkkien konsertti laantuu hetkeksi yöllä jatkuen taas ani varhain. Huone on kylmä ja näpyttelen vällyjen alla. Paksujen verhojen raosta pääsee valoa ja lupaavasti näyttää siltä , että aurinkokin pilkistelee. Eilinen rankka sade ja ukonilma on siis ohi. Suunnittelen peseväni vähän pyykkiä, sillä saamme aamuisin lämmintä vettä klo 7-12. Vien pyykit ylös katolle kuivamaan – onneksi repun pohjalta löytyi kaksi puista pyykkipoikaa. Kiitos kun luit, kommentit antaisivat voimaa.

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Maaseudun rauhaa

Lintujen huumaava konsertti, viljelykset ympärillä, kissa pyörimässä jaloissa – kello on seitsemän aamulla ja kuuntelemme näitä aamun varhaisia ääniä ystävän terassilla odotellen hänen heräämistään. Kaukaisuudessa kuuluu lähtevä lentokoneen jyly; lomalaiset eli mieheni ja pikkumies palaavat Suomeen ja jatkamme tyttäreni, hänen miesystävänsä ja minä matkaa Jaipuriin Rajahstaniin tutustumaan päiväpeittojen tekoon ja syventämään kontakteja jo löydetyn liikekumppanin kanssa. Tyttäreni miesystävällä on kokemusta ekokylistä täällä ja hän on matkaillut Intiassa paljon. Koen myös, että täällä miehen mukana olo helpottaa asioiden etenemistä ja lisää turvallisuutta.

Aurinko nousee ja valtaa tilaa täysikuulta. Kultainen pallo hohtaa taivaanrannassa ja alkaa lämmittämään vääjäämättömästi. Kuumimpaan aikaan lämpötila nousee 35 asteeseen täällä Goalla. Jaipurissa näyttäisi olevan päivällä noin 27 astetta yöllä 15, joten siirrymme vähän viileimpiin olosuhteisiin. Hyvä niin, koska sisämaassa olo voisi käydä näissä lämpötiloissa tuskalliseksi.

Olo on vähän epätodellinen; kaksi Ayurvedista hierontaa peräkkäisinä päivinä saattoivat minut hieman uuteen olotilaan – keho ja mieli tuntuvat rentoutuneemmilta ja mukana tiukasti pysyneet stressin aiheet tuntuvat olevan hiukkasen kauempana, kuin oven takana.

Ayurveda-kokovartalohieronta on Intiasta ja tarkoittaa ”elämän tiedettä” intialaista lääketiedettä ja se on Intiassa virallinen hoitomuoto länsimaisen lääketieteen rinnalla. Täällä on ayurvedaan erikoistuneita yliopistoja ja ja ayurveda-lääkärin tutkinto ja hoitajakoulutus ovat terveysministeriön sertifioima. Hoidossa käytetään ruokavaliota, päivä-ja vuodenaikarytmiä, yrttilääkintää, meditaatiota, joogaa, öljyhoitoja ja hierontaa sekä puhdistavia hoitoja kuona-aineiden poistamiseksi kehosta. Valitettavasti löysin tämän tohtorin vasta lomamme loppupuolella, joten näin syväluotaavaan hoitoon ei ollut aikaa. Hänen praktiikkansa oli suosikkirantapaikkamme vieressä ja uskaltauduin juttusille. Hän kertoi olevansa ayurvedinen lääkäri ja tulevansa Goalle sesongin aikaan. Varasin ajan seuraavaksi päiväksi ja hän kysyi ikäni ja sanoi valmistelevansa minulle sopivan öljyn ja yrttinyytit seuraavaksi päiväksi klo 15, kun kuumin aika on jo ohi.

Täytyy myöntää, että minua vähän jännitti kun tohtori alkoi sitoa bambumajan ovea narulla kiinni ja käski riisuutua. Alushousutkin piti heittää pois ja sain tilalle narulla sidottavan lannevaatteen. Seuraavat kaksi tuntia kuluivatkin sitten öljyssä lillumisen ja kuumilla yrttinyyteillä takomisen merkeissä. Hoito oli miellyttävä, välillä yrttinyytit tuntuivat polttavilta, kun hän hieroi ja taputteli niillä voimakkaasti. Hieroja ja jäsenkorjaajataustallani ja monenlaisissa hoidoissa olleena täytyy antaa täysi tunnustus hoitajalle ja hoidolle; hän hoiti antaumuksella ja asiallisesti. Olo oli hoidon jälkeen auvoinen ja tuntui kuin stressin eteen olisi vedetty verho. Varasin vielä seuraavaksi päiväksi toisen hoidon. Voinpa nyt väittää, että ongelmaiset olkapääni ovat nyt parempana ja käsieni liikeradat ovat symmetrisemmät. Tajusin myös hoidon aikana mistä ongelmat ovat saaneet alkunsa; hieronta ja jäsenkorjaustyö vaatisivat paremman lihaskunnon. Tämä hoitomuoto tuntui kaiken kaikkiaan minun ajatusmaailmaani sopivalta ja uskon palaavani tänne ja syventyväni asiaan lisää.

Aurinko alkaa lämmittämään ja olemme saaneet seuraksemme naisen, joka tuli syöttämään kissaa ja lakaisemaan pihaa, Kissalla on pentuja ja se syö ahnaasti lautasellisen riisiä. En pane pahakseni tätä rauhallista aamuhetkeä kahden viikon perhelomailun jälkeen. Pihaa reunustavat banaanipuut ja kookospalmut. Intiassa on yksi varteenotettava vaara liikenteen lisäksi; kookospähkinät. Niitä putoilee palmuista ihmisten päähän. Varsinkin mopolla ajaessa sellaisen isku voi koitua kohtalokkaaksi. Ensimmäisinä öinä havahduin talomme katolle putoileviin kookospähkinöihin ja säikähdin kovaa terävää kopsahdusta.

Sisältä alkaa kuulua kolinaa; ystävämme alkaa heräilemään. Annoimme talomme pois aamulla, saatoimme lomalaiset koneeseen ja vietämme tämän päivän täällä peltojen keskellä jatkaen matkaa ensi yönä neljän aikaan.

Koetan raottaa varovasti rentouttavien hierontojen verhojen taakse työntämiä työasioita. Intia on valtava ja tunnen itseni pieneksi ja tietämättömäksi. Myös vaatebisneksen jättimäisyys ja siihen liittyvät epäkohdat saavat epävarmaksi, mutta aion edetä pienin askelin. Nyt tuntuu, että etenin aikaisemmin isoin askelin ja kohtasin suuria pettymyksiä. Kilpailu, kateus ja väärinkäsitykset ovat myös tällä alalla yleisiä. Olen luottanut ihmisiin liian sinisilmäisesti, innostun liian helposti ja innostuessani realismi unohtuu. En toisaalta haluaisi kasvattaa kovaa kuorta ja olla innostumatta, mutta Babadumin taivalta pitäisi tasapainottaa ja saada asiat etenemään tasaisesti ilman kuoppia ja hyppyjä.

Pieni turkoosikauluksinen lintu hyppää pyykkinarulle ja keikuttaa pyrstöään iloisesti, kissaemo kurkkii rähjäisestä varastosta vieressään pieni sinisilmäinen kissanpentu. Selvisi, että valkoiset linnut, joita näkee istumassa puhveleiden päällä ovat jalohaikaroita; yksi sellainen tepastelee edessäni banaanipuun alla aamuauringossa. ”Mummo” eli iäkäs nainen oranssissa topissa, sari kietaistuna ympärilleen ja sen suojaksi vetäisty vaalea kangas ja samasta kankaasta oleva turbaani kuoputtelee puutarhassa.

Vedän verhon stressin eteen ja hengitän syvään vielä ihanan raikasta aamuilmaa. Sisältä talosta tuoksahtaa munakkaan ja kahvin tuoksu. Ensi yönä taksi hakee meidät ja lennämme Mumbain kautta Jaipuriin Rahjastanin pääkaupunkiin, mutta enpä murehdikkaan sitä vielä vaan nautin maukkaan aamiaisen ja käytän tilaisuuden hyväkseni nauttiaksen maaseudun rauhasta – sitä ei ihan kohta ole matkallamme luvassa

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Goa 7.1-21.1

 

Viime lomasta on aikaa; perustin puodin viisi vuotta sitten, enkä muista lomailleeni sen jälkeen muutamia juhlapyhiä enempää. Se alkoi kostautua ja nyt puhalsin pelin poikki, vaikka yrittäjänä olo ei kaiken järjen mukaan sallisikaan lomailua. Ulkoministeriöltä saamamme liikekumppanuustuki koskee sekä Intiaa, että Nepalia, joten yhdistän nyt loman ja työn, eli jatkan tästä loman jälkeen sitten Jaipuriin päiväpeittoasioissa.

Olo oli ensimmäisinä päivinä pöllämistynyt; aloin hiljalleen venytellä kipeitä lihaksiani ja olen koettanut muistaa hengittää ja uskaltanut hieman rentoutua. Uiminen, mainingeissa lilluminen ja lapsenlapsen kanssa vedessä hulluttelu ovat parasta lääkettä stressiin ja väsymykseen, joten uskon, että kaksi lomaviikkoa tekevät tehtävänsä ennen kuin jatkamme työjuttujen parissa matkaamme.

Kirjoitukseni keskeyttää vaaleankeltainen vahtikoiramme innokkaalla hännänheilutuksella – munakkaan tähteet ovat tehneet tehtävänsä ja koira nukkuu yöt ovemme ulkopuolella ja ilmoittaa jos joku erehtyy liian lähelle ovea. Saatan törmätä siihen myös aamukävelyllä rannalla, kun se palailee yöllisisltä retkiltään ja tunnistaa jo kaukaa. Se on hyvinvoivan näköinen ja sillä on kaulapanta ja se eroaa täysin rannalla juoksevien koiralaumojen laihoista yksilöistä. Yleensä rantakoirat ovat ystävällisiä, mutta varsinkin pimeän aikaan saattavat aiheuttaa harmia rantakävelijöille.

Naapurissamme on veg&jooga ravintola, resortti ja jooga sali. Siellä aamupalaksi surautettavat smoothiet manteleista, pinaatista, inkivääristä, rusinoista, ananaksesta jne ovat ihana aloitus päivälle. Listalla on myös parathaleipiä, joiden sisälle leivotaan pinaattia, sipulia, juustoa yms ja ne nautitaan Nepalista tutun tulisen pikkelsin ja jugurtin kanssa.

Jännittävintä on toistaiseksi ollut hypätä arvon siippani kyytiin, jonka vuokraama intialainen moottoripyörä Royal Enfield putputtaa kovalla äänellä ja kiidättää meitä mutkaisia ja välillä tosi ruuhkaisia kyläteitä pitkin paikasta toiseen. Intiassahan on vasemmanpuoleinen liikenne, mutta onneksi miehelläni on tosi vankka moottoripyrätausta, joten alun järkytyksen jälkeen olen ollut kyydissä suhteellisen turvallisin mielin. Ainoana ohjeina on paikallistuntemusta omaavilta ystäviltämme, että käyttäkää äänimerkkiä ja kaasu pohjaan jos poliisit yrittävät pysäyttää. Poliiseilla onkin tapana pysäyttää turisteja vain saadakseen rahaa ilman mitään syytä – eli äkäinen pillin vihellys ja poliisien pysäytysyritys tarkoittakin nyt, että pidä lujasti kiinni!

Retkillämme olemme pongailleet hehkuvanvärisiä temppeleitä; voimakasta pinkkiä, keltaista, turkoosia – huumaavia väriyhdistelmiä! Ajelimme palmujen ja ikivanhojen puiden reunustamaa joenvartta pitkin ja piipahtelimme intialaisissa kylissä. Aito Intia löytyy yllättävän läheltä vastapainona Goan turistirannoille. Täällä pohjois Goassa olemme nähneet yhden suomalaisen, mutta venäläisiä tovereita sitäkin enemmän. Olemme vuokranneet talon, joten oma rauha on siltäosin taattu. Rauhallisia rantojakin löytyy; sunnuntaina seikkailimme rannalle, jossa oli vain intialaisia yhdessä osassa ja sitten silmänkantamattomiin autiota rantaa. Uiminen onkin se juttu, jota täällä pystyy tekemään; vesi on sopivan lämmintä ja aallot sellaisia, että lillumisessa on pieni jännitysmomentti, mutta se ei kuitenkaan ole liian vaarallista.

Lapsenlapsi nakottaa katsoa minua silmiin uimarengas kainalossa, joten kelailut sikseen ja mereen. Tavoitteenani on saada olkapää ja jalat elvytettyä kahdessa viikossa toimintakykyiseksi ja kuntoutusohjelmaani kuuluu paljon uimista ja kävelyä ja vähän tietokoneella oloa, joten nyt menoksi.

Päivän jälkeen olo on raukea, iho tuntuu kuumottavan ja hiukset ovat suolaveden kihartamat. Illallisella aloitamme varovaisesti suunnitella matkaa Jaipuriin ja kertaamme vielä mitä tavoitteita meillä on; haluamme saada lisätietoa värjäysmenetelmistä ja sisustustuotteiden tekijöistä. Todennäköisesti menemme Goalta Mumbaihin junalla ja siitä Jaipuriin lentokoneella. Maan sisäiset lennot tuntuvat vähän kuumottavalta ajatukselta, mutta se joka leikkiin ryhtyy se leikin kestää. Ostettuna on jo halpalentoyhtiö Goindian lentoliput välille Delhi-Kathmandu 31.1.

Kirjoittaminen on ollut katkonaista; pikkumies huolehtii siitä, etten istu liian pitkään koneella. Tänään hän meni taidekerhoon ja sain hetken näpyttelyrauhaa. Huomenna menen Bollywood tanssitunnille ja ylihuomenna on pikkumiehen 6 v synttärit..elämä asettusi helposti uomiinsa täälläkin.

Voimia sinne rauhaan ja valkeuteen – kaikessa on puolensa.

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Kadut ovat alkaneet...

..täyttyä; turisteja on ruvennut saapumaan sadekauden jälkeen Kathmanduun. Suurin osa heistä on ohikulkumatkalla. Lähestyvä festivaaliaika näkyy myös katukuvassa; jokapuolella on Dashain ale kylttejä ja nepalilaiset ostavat uudet vaatteet kaikille perheenjäsenille. Dashainia varten myös koteja siivotaan ja taloja kunnostetaan ja maalataan. Korkeilla katoilla näkyy hengenvaarallisesti keikkuvia miehiä maalaamassa ja leikkaamassa rönsyilemään päässeitä kasveja. Dashain tarkoittaa myös vähintään viikon lomaa kaikille, joten Kathmandu tyhjenee ja väki virtaa maaseudulle sukuloimaan (tarkoittaen myös sitä vähäpätöistä seikkaa, että meidä tilauksemme viivästyvät….taas). Pitkän festivaaliajan huipennus ja loma-aika alkaa 16.10 eli silloin kun lähdemme takaisin koti-suomeen. Eilen olimme basaarialueella, jossa oli menossa mahdottomat vaatemarkkinat; porukkaa oli valtavasti ja intoiduimme mukaan shoppailemaan taatusti tekokuituiset sametti leggingsit Saralle ja minulle puuvillaisen kurtan.

Etsiessämme kahvilaa nousemme kävelysillalle, josta on näkymät suurelle nurmialueelle, jonka keskellä on pylväiden reunustama käytävä päättyen kuin amfiteatterin raunioihin. Ihmettelemme koska se on keskellä ruuhkaista täyteen ahdettua Kathmandua, mutta alueella ei näy ristin sielua. Otin kuvan, jota näytin tänään ystävällemme, joka kertoi, että alueelle pääsee vain kerran vuodessa – sinne saavat mennä tytöt, joilla ei ole veljiä ja pojat, joilla ei ole siskoja ja sieltä voi saada itselleen siskon tai veljen. Ystävämme kertoi, että hänen veljensä kuoli 5 vuotta sitten ja hänkin menee sinne rukoilemaan.

Keittiössä pojat muotoilevat kauhalla riisiä lautaselle ja asttelevat muut herkut metalliastioihin riisin ympärille. Tänään saammekin aivan erityishyvää Dahl Bhatia ja kokki käy kysymässä maistuuko, kehumme vuolaasti ja kokki hymyilee hieman ujosti.

Huomenna on nepalilaisten vapaapäivä ja meilläkään ei ole erityisiä suunnitelmia. Ajatuksemme ovat sunnuntaille järjetyneessä vierailussa. Menemme tukikohdaksemme muodostuneen Sarangi ravintolan omistajien Sandran ja Kedarin kanssa Shakti Samuha järjestön yhteen kolmesta tukikohdasta Kathmandusta. Shakti Samuha on ihmiskaupan uhrien itsensä perustama ja hallinnoima järjestö. Järjestö sai alkunsa vuonna 1996 kun Intian hallitus suoritti kansainvälisen painostuksen alaisena ratsian Mumbain punaisten lyhtyjen alueelle ja vapautti 500 tyttöä ja naista epäinhimillisistä oloista bordelleista joissa heitä pidettiin orjina vasten tahtoaan. Heidän joukossaan oli nepalilaisten lisäksi myös intialaisia ja bangladeshilaisia naisia. Vapauttamisen jälkeen heitä pidettiin Intian hallituksen toimesta yli puoli vuotta ”säilössä” oloissa, jotka eivät ratkaisevasti eronneet bordellien oloista. Syntyi kiistatilanne jossa Nepalin hallitus kieltäytyi kotouttamasta naisia, koska pelkäsi heidän tuovan mukanaan HIV:tä ja aidsia Nepaliin. Useat paikalliset järjestöt kuitenkin toimivat ja tekivät aktiivisesti töitä uhrien oikeuksien puolesta ja lopulta hallituksen oli taivuttava ottamaan heidät takaisin kotimaahansa. 15 näistä pelastetuista nepalilaisista tytöistä ja naisista päätti kääntää kyyneleet ja tuskan voimakseen, järjestäytyä ja perustaa Shakti samuhan. Sen missio on taistella ihmiskauppaa vastaan sekä käytännössä että ennaltaehkäisevästi, puolustaa uhrien yhteiskunnallista asemaa ja oikeuksia sekä tarjota orjuudesta pelastetuille käytännön tukea, turvaa ja mm koulutusta. Järjestö rekisteröitiin virallisesti vuonna 2000 ja se on toiminut aktiivisesti siitä asti. Shakti samuhan perustajalle on myönnetty Aasian Nobelin rauhanpalkinto, mutta siitä huolimatta järjestö painii vakavien taloudellisten vaikeuksien kanssa ja tuen tarve on huutava. Verrattuna toiseen paljon suurempaan ihmiskauppaa vastaan toimivaan järjestöön Nepalissa sillä ei ole tukenaan mm ammattimaista markkinointikoneistoa, koska Shakti samuha on edelleen juurilleen uskollisesti täysin uhrien itsensä pyörittämä järjestö.

Punainen leija kieppuu ilmassa, taustalla siintävät vuoret ja valkoinen kyyhky lennähtää vireisen talon katolle. Nepalilainen musiikki leijuu leijan tahtiin ja odotamme nälkäisenä lounasta joka on viivästynyt Shakti Samuhassa vierailun takia. Täytyy myöntää että vierailu jännitti meitä molempia, mutta sydämellinen yksikön johtaja otti meidät iloisesti vastaan ja jännitys haihtui. Tutustuimme työpajaan, jossa nuoret, hädin tuskin 15 vuotiaat tytöt tekivät värikkäistä lasihelmistä koruja. Kanssamme paikalla olivat australialaisen dokumenttielokuvan työryhmä haastattelemassa tyttöjä. Johtaja esittelee meille ja kuvausryhmälle yksikössä valmistettavia koruja, huiveja, meikkipusseja ja muita tuotteita. He saavat jo ompeluopetusta toisen yhteistyökumppanimme toimesta, mutta heidän taitonsa eivät vielä riitä vaatteiden valmistukseen. Vierailu on kokonaisuudessaan erittäin vaikuttava ja vetää hiljaiseksi koko loppu päiväksi. Olemme vakuuttuneita siitä että tämä on taho jonka kanssa tahdomme tehdä yhteistyötä ja jota haluamme olla mukana tukemassa. Yhteistyökuvioista siis lisää myöhemmin...

Nyt on uusi aamu. Meillä on tasan viikko aikaa vielä täällä Kathmandussa. Haluaisimme käydä maaseudulla, mutta päivä toisensa jälkeen ilmaantuu asioita, jotka pitää hoitaa. Täällä asioiden hoitamiseen kuluu paljon aikaa ja yhtenä päivänä ei paljon saa aikaiseksi. Lähestyvän Dashainin takia kadut ovat todella ruuhkaisia ja kaikkialla odotetaan lomaa. Allu parath, pannulla paistetut vihannesleivät, vahva pikkelsi ja tuorepuristettu vesimelonimehu saapuvat pöytään. Mukavaa päivää Sinulle!

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Hurtat, Hertat...

 

Hurtat, Hertat…

 

...Karviset ja Pupuset syntyvät pian! Nahkapohjaiset, käytössä erittäin kestävät kylmän päivän pelastajat lämmittävät varpaita ja tuovat iloa elämään vauvasta vaariin! Oho, tästähän tuli mainospuhe.

Hovutetut vauvan tossut olivat ensimmäinen kontaktini nepalilaisten kädentaitajien tuotoksiin; ne olivat päällimmäisenä paketissa, jonka ystäväni lähetti minulle Nepalista nelisen vuotta sitten ja tässä me nyt mennä köröttelemme (tai paremminkin matelemme) kohti ”huopatossutehdasta”. Tutustuin viime reissullani mukavaan kauppiaaseen aivan matkamme viime hetkillä ja tilasin häneltä aikuisten avokkkaita, mutta te arvon asiakkaat olitte voimakkasti sitä mieltä, että eläintossuja pitää saada!

Päädyimme siis takaisin tuttuun puotiin ja totesimme laadun ja designin olevan sitä mitä haemme ja myyjäpoika kertoi, että he voivat tehdä meille tilauksesta myös aikuisten eläintossuja (jipii). Vielä tarvitaan kuitenkin vierailu tekijöiden luona ja yrityksen taustojen selvittelyä ennen kuin teemme tilauksen.

Tunnin ajelun jälkeen isäntä viittilöi meidät ulos autosta; tuuli puhaltelee ja huomaamme olevamme lähes maaseudulla. Talon ympärillä on peltoja ja tuulessa suhisevaa bambupusikkoa. Vähän jännittää mikä meitä odottaa, mutta kaikki epäilykset katoavat kun vastassa onkin iloisia, nauravaisia ja vitsailevia naisia. Työskentelyn lomassa naiset lörpöttelevät meille estoitta omalla kielellään ja samalla jututtavat, väittelevät ja sanailevat pomonsa kanssa. Ensimmäisessä paikassa näemme tossujen valmistusta ja ihailemme miten kauniit tossut syntyvät vaihe vaiheelta taitavissa käsissä. Tuuli puhaltelee vilvoittavasti ikkunoista ja työolot vaikuttavat olevan ok. Isäntä kertoo että hänen yrityksessään työskentelee yhteensä 200 ”kotiäitiä” kolmessa eri toimipaikassa. Iältään naiset ovat hyvin eri ikäisiä päälle kaksikymppisistä lähes kuusikymppisiin. Jatkamme matkaa toiseen yksikköön, jossa valmistetaan huopapalloja ja niistä edelleen pannunalusia ja mattoja. Tunnelma on siellä lähes riehakas ja nauraa rätkätämme yhdessä naisten kanssa. Yksi naisista kinastelee isännän kanssa materiaaleista ja jostain työnsä yksityiskohdista, minä pääsen itse kokeilemaan pallojen huovutusta käytännössä Saran ottaessa videokuvaa. Isäntä esittelee ensisammutusvälineistöä ja kertoo naisten työskentelevän 8h päivässä. Hän kertoo myös vuosittaisista auditoinneista, joissa haastatellaan työntekijöitä, tarkastetaan palkkausta, työoloja jne. Käymme vielä kolmannessakin työpisteessä, jonka jälkeen ajelemme iloisina ja hyvillä mielin takaisin Kathmanduun. Nyt olemme nähneet huopaotustemme syntyvän ja ne saivat päivän aikana aivan uuden arvon ja merkityksen. Valmistusprosessi jokaisen huovutetun tuotteen kohdalla vaatii äärimmäistä tarkkaavaisuutta ja kärsivällisyyttä, ei siis voi kun nostaa hattua näille daameille!

Iltamme kuluu ”koti roof topissa”. Herkuttelemme jälleen Dahl bhatilla, Saran erityisherkuksi on muodostunut paikallinen pikkelsi, jota tarjotaan pienessä metalliastiassa yhtenä Dahl bhatin lisäkkeenä. Koetamme kuumeisesti selvitellä pikkelsi herkun reseptiä; ainakinsiinä on sitruunaa kuorineen, kurkumaa, chiliä, ”other vegetables”, pähkinää, mausteita jne. Hän pyytää sitä aina lisää, mikä huvittaa poikia kovasti. Istumme usein iltaa täällä ja kolme nuorta miestä: ”hovimestari”, tarjoilija ja kokki viettävät aikaa katsellen Bollywood elokuvia, räpläten puhelimia ja pälpättäen. Pieni vilkaisu ja sanat Dal bhat saavat porukkaan eloa, ruoka valmistuu keittiössä hyvin ripeästi.

Kadun meteli, laulu ja rummutus kuuluvat välillä korvia huumaavasti, mutta yö hiljenee yhdentoista maissa. Aamulla puoli seitsemän jälkeen roof topin pojat kömpivät asumuksestaan joka on pieni huone roof topin perällä. Respan poika heräilee respasta ja kauniit ”cleaning ladyt” saapuvat paikalle hurmaavissa työasuissaan. Koko porukka aloittaa estottoman pälpätyksen, joten aamulla saattaa korvatulpat olla tarpeen jos mielii nukkua pidempään. Hotellin johtaja Krishna on säkenöivän ystävällinen ja hänen kaunis vaimonsa sekä kaksi ihastuttavaa tytärtään pyörivät myös sulavasti mukana hotellin arjessa. Tuntuu taas että olen ollut täällä nauru ja hymyhoidossa! Täytyy koettaa muistaa miten hyvää tekee nähdä hymyjä ja hymyillä myös itse takaisin. Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä päivä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hurtat, Hertat…

 

...Karviset ja Pupuset syntyvät pian! Nahkapohjaiset, käytössä erittäin kestävät kylmän päivän pelastajat lämmittävät varpaita ja tuovat iloa elämään vauvasta vaariin! Oho, tästähän tuli mainospuhe.

 

Hovutetut vauvan tossut olivat ensimmäinen kontaktini nepalilaisten kädentaitajien tuotoksiin; ne olivat päällimmäisenä paketissa, jonka ystäväni lähetti minulle Nepalista nelisen vuotta sitten ja tässä me nyt mennä köröttelemme (tai paremminkin matelemme) kohti ”huopatossutehdasta”. Tutustuin viime reissullani mukavaan kauppiaaseen aivan matkamme viime hetkillä ja tilasin häneltä aikuisten avokkkaita, mutta te arvon asiakkaat olitte voimakkasti sitä mieltä, että eläintossuja pitää saada!

 

Päädyimme siis takaisin tuttuun puotiin ja totesimme laadun ja designin olevan sitä mitä haemme ja myyjäpoika kertoi, että he voivat tehdä meille tilauksesta myös aikuisten eläintossuja (jipii). Vielä tarvitaan kuitenkin vierailu tekijöiden luona ja yrityksen taustojen selvittelyä ennen kuin teemme tilauksen.

 

Tunnin ajelun jälkeen isäntä viittilöi meidät ulos autosta; tuuli puhaltelee ja huomaamme olevamme lähes maaseudulla. Talon ympärillä on peltoja ja tuulessa suhisevaa bambupusikkoa. Vähän jännittää mikä meitä odottaa, mutta kaikki epäilykset katoavat kun vastassa onkin iloisia, nauravaisia ja vitsailevia naisia. Työskentelyn lomassa naiset lörpöttelevät meille estoitta omalla kielellään ja samalla jututtavat, väittelevät ja sanailevat pomonsa kanssa. Ensimmäisessä paikassa näemme tossujen valmistusta ja ihailemme miten kauniit tossut syntyvät vaihe vaiheelta taitavissa käsissä. Tuuli puhaltelee vilvoittavasti ikkunoista ja työolot vaikuttavat olevan ok. Isäntä kertoo että hänen yrityksessään työskentelee yhteensä 200 ”kotiäitiä” kolmessa eri toimipaikassa. Iältään naiset ovat hyvin eri ikäisiä päälle kaksikymppisistä lähes kuusikymppisiin. Jatkamme matkaa toiseen yksikköön, jossa valmistetaan huopapalloja ja niistä edelleen pannunalusia ja mattoja. Tunnelma on siellä lähes riehakas ja nauraa rätkätämme yhdessä naisten kanssa. Yksi naisista kinastelee isännän kanssa materiaaleista ja jostain työnsä yksityiskohdista, minä pääsen itse kokeilemaan pallojen huovutusta käytännössä Saran ottaessa videokuvaa. Isäntä esittelee ensisammutusvälineistöä ja kertoo naisten työskentelevän 8h päivässä. Hän kertoo myös vuosittaisista auditoinneista, joissa haastatellaan työntekijöitä, tarkastetaan palkkausta, työoloja jne. Käymme vielä kolmannessakin työpisteessä, jonka jälkeen ajelemme iloisina ja hyvillä mielin takaisin Kathmanduun. Nyt olemme nähneet huopaotustemme syntyvän ja ne saivat päivän aikana aivan uuden arvon ja merkityksen. Valmistusprosessi jokaisen huovutetun tuotteen kohdalla vaatii äärimmäistä tarkkaavaisuutta ja kärsivällisyyttä, ei siis voi kun nostaa hattua näille daameille!

 

Iltamme kuluu ”koti roof topissa”. Herkuttelemme jälleen Dahl bhatilla, Saran erityisherkuksi on muodostunut paikallinen pikkelsi, jota tarjotaan pienessä metalliastiassa yhtenä Dahl bhatin lisäkkeenä. Koetamme kuumeisesti selvitellä pikkelsi herkun reseptiä; ainakinsiinä on sitruunaa kuorineen, kurkumaa, chiliä, ”other vegetables”, pähkinää, mausteita jne. Hän pyytää sitä aina lisää, mikä huvittaa poikia kovasti. Istumme usein iltaa täällä ja kolme nuorta miestä: ”hovimestari”, tarjoilija ja kokki viettävät aikaa katsellen Bollywood elokuvia, räpläten puhelimia ja pälpättäen. Pieni vilkaisu ja sanat Dal bhat saavat porukkaan eloa, ruoka valmistuu keittiössä hyvin ripeästi.

 

Kadun meteli, laulu ja rummutus kuuluvat välillä korvia huumaavasti, mutta yö hiljenee yhdentoista maissa. Aamulla puoli seitsemän jälkeen roof topin pojat kömpivät asumuksestaan joka on pieni huone roof topin perällä. Respan poika heräilee respasta ja kauniit ”cleaning ladyt” saapuvat paikalle hurmaavissa työasuissaan. Koko porukka aloittaa estottoman pälpätyksen, joten aamulla saattaa korvatulpat olla tarpeen jos mielii nukkua pidempään. Hotellin johtaja Krishna on säkenöivän ystävällinen ja hänen kaunis vaimonsa sekä kaksi ihastuttavaa tytärtään pyörivät myös sulavasti mukana hotellin arjessa. Tuntuu taas että olen ollut täällä nauru ja hymyhoidossa! Täytyy koettaa muistaa miten hyvää tekee nähdä hymyjä ja hymyillä myös itse takaisin. Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä päivä.

 

 

...Karviset ja Pupuset syntyvät pian! Nahkapohjaiset, käytössä erittäin kestävät kylmän päivän pelastajat lämmittävät varpaita ja tuovat iloa elämään vauvasta vaariin! Oho, tästähän tuli mainospuhe.

Hovutetut vauvan tossut olivat ensimmäinen kontaktini nepalilaisten kädentaitajien tuotoksiin; ne olivat päällimmäisenä paketissa, jonka ystäväni lähetti minulle Nepalista nelisen vuotta sitten ja tässä me nyt mennä köröttelemme (tai paremminkin matelemme) kohti ”huopatossutehdasta”. Tutustuin viime reissullani mukavaan kauppiaaseen aivan matkamme viime hetkillä ja tilasin häneltä aikuisten avokkkaita, mutta te arvon asiakkaat olitte voimakkasti sitä mieltä, että eläintossuja pitää saada!

Päädyimme siis takaisin tuttuun puotiin ja totesimme laadun ja designin olevan sitä mitä haemme ja myyjäpoika kertoi, että he voivat tehdä meille tilauksesta myös aikuisten eläintossuja (jipii). Vielä tarvitaan kuitenkin vierailu tekijöiden luona ja yrityksen taustojen selvittelyä ennen kuin teemme tilauksen.

Tunnin ajelun jälkeen isäntä viittilöi meidät ulos autosta; tuuli puhaltelee ja huomaamme olevamme lähes maaseudulla. Talon ympärillä on peltoja ja tuulessa suhisevaa bambupusikkoa. Vähän jännittää mikä meitä odottaa, mutta kaikki epäilykset katoavat kun vastassa onkin iloisia, nauravaisia ja vitsailevia naisia. Työskentelyn lomassa naiset lörpöttelevät meille estoitta omalla kielellään ja samalla jututtavat, väittelevät ja sanailevat pomonsa kanssa. Ensimmäisessä paikassa näemme tossujen valmistusta ja ihailemme miten kauniit tossut syntyvät vaihe vaiheelta taitavissa käsissä. Tuuli puhaltelee vilvoittavasti ikkunoista ja työolot vaikuttavat olevan ok. Isäntä kertoo että hänen yrityksessään työskentelee yhteensä 200 ”kotiäitiä” kolmessa eri toimipaikassa. Iältään naiset ovat hyvin eri ikäisiä päälle kaksikymppisistä lähes kuusikymppisiin. Jatkamme matkaa toiseen yksikköön, jossa valmistetaan huopapalloja ja niistä edelleen pannunalusia ja mattoja. Tunnelma on siellä lähes riehakas ja nauraa rätkätämme yhdessä naisten kanssa. Yksi naisista kinastelee isännän kanssa materiaaleista ja jostain työnsä yksityiskohdista, minä pääsen itse kokeilemaan pallojen huovutusta käytännössä Saran ottaessa videokuvaa. Isäntä esittelee ensisammutusvälineistöä ja kertoo naisten työskentelevän 8h päivässä. Hän kertoo myös vuosittaisista auditoinneista, joissa haastatellaan työntekijöitä, tarkastetaan palkkausta, työoloja jne. Käymme vielä kolmannessakin työpisteessä, jonka jälkeen ajelemme iloisina ja hyvillä mielin takaisin Kathmanduun. Nyt olemme nähneet huopaotustemme syntyvän ja ne saivat päivän aikana aivan uuden arvon ja merkityksen. Valmistusprosessi jokaisen huovutetun tuotteen kohdalla vaatii äärimmäistä tarkkaavaisuutta ja kärsivällisyyttä, ei siis voi kun nostaa hattua näille daameille!

Iltamme kuluu ”koti roof topissa”. Herkuttelemme jälleen Dahl bhatilla, Saran erityisherkuksi on muodostunut paikallinen pikkelsi, jota tarjotaan pienessä metalliastiassa yhtenä Dahl bhatin lisäkkeenä. Koetamme kuumeisesti selvitellä pikkelsi herkun reseptiä; ainakinsiinä on sitruunaa kuorineen, kurkumaa, chiliä, ”other vegetables”, pähkinää, mausteita jne. Hän pyytää sitä aina lisää, mikä huvittaa poikia kovasti. Istumme usein iltaa täällä ja kolme nuorta miestä: ”hovimestari”, tarjoilija ja kokki viettävät aikaa katsellen Bollywood elokuvia, räpläten puhelimia ja pälpättäen. Pieni vilkaisu ja sanat Dal bhat saavat porukkaan eloa, ruoka valmistuu keittiössä hyvin ripeästi.

Kadun meteli, laulu ja rummutus kuuluvat välillä korvia huumaavasti, mutta yö hiljenee yhdentoista maissa. Aamulla puoli seitsemän jälkeen roof topin pojat kömpivät asumuksestaan joka on pieni huone roof topin perällä. Respan poika heräilee respasta ja kauniit ”cleaning ladyt” saapuvat paikalle hurmaavissa työasuissaan. Koko porukka aloittaa estottoman pälpätyksen, joten aamulla saattaa korvatulpat olla tarpeen jos mielii nukkua pidempään. Hotellin johtaja Krishna on säkenöivän ystävällinen ja hänen kaunis vaimonsa sekä kaksi ihastuttavaa tytärtään pyörivät myös sulavasti mukana hotellin arjessa. Tuntuu taas että olen ollut täällä nauru ja hymyhoidossa! Täytyy koettaa muistaa miten hyvää tekee nähdä hymyjä ja hymyillä myös itse takaisin. Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä päivä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Lepopäivän ratoksi...

..köllöttelimme vähän pidempään ja nautimme hostellimme kattoterassiravintolassa hedelmäsalaattia, munakasta ja kahvia. Sää oli tyyni, kuuma ja kostea joten päädyimme kävelemään Garden of Dreams puutarhaan, joka on ihana keidas vain muutaman sadan metrin päässä Thamelista. Istuimme varjossa juoden vesimelonimehua ja katsellen nepalilaisten perheiden vapaapäivän viettoa, sillä täällä vapaapäivä on yleisemmin lauantai. Suosikki ravintolassamme tarjoilijana työskentelevä ystäväni kertoi meille eilen työskentelevänsä klo 8.30-22.00 kuutena päivänä viikossa – huhhuh!

Matkalla puutarhaan piipahdimme tutussa nappi ja korukaupassa. Kyseessä on kolmen sisaruksen yritys, jossa myydään korukristalli -ja makramee koruja, laadukkaita villatuotteita ja käsinkaiverrettuja luisia nappeja. Osa heidän tuotteistaan on yksinhuoltajaäitien valmistamia. Yksinhuoltajan asema Nepalissa on hyvin vaikea, koska varsinkin kylissä naisen paikka on kotona ja jos hänellä ei ole miestä on toimeentulo hyvin hyvin hankalaa. Tutustuimme uusiin tuotteisiin, saimme hintatiedot ja päätimme tulla takaisin mietittyämme mitä tilaamme.

Puutarhassa sattui hauska juttu kun odottelin Saraa vessasta; iäkäs mies kysyi minulta olenko nepalilainen ja kun vastasin kieltävästi, hän kysyi saisiko haastatella minua lehteen. En nähnyt syytä kieltäytyä ja niin istahdimme puutarhaan juttelemaan. Kerroimme hänelle puodistamme ja halustamme työllistää heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä nepalissa ja saada samalla itsellemme riittävä toimeentulo. Hän antoi yhden lehtensä numeron meille ja lupasimme lähettää meistä vielä yhteiskuvan hänelle.

Illalla hurautimme Swauambutanath temppeliin taxilla. Sielläkin oli paljon ihmisiä vapaapäivästä johtuen; kellot kilahtelivat, voilamput paloivat, apinat hauskuuttivat ihmisiä ja osa kävijöistä teki hartausharjoituksia, turistit ottivat kuvia. Ilmapiiri oli välitön ja salliva, rento.

Istumme nyt omassa ”roof topissa”. Ilta on pimentynyt, mutta on lämmintä n 25 astetta. Katujen meteli kuuluu altamme, riksojen ”ankkatöötit” vinkuvat, jossain itkee lapsi, jossain katsotaan jalkapalloa villisti kannustaen. Syön plain dahlin eli linssikeiton ja intialaista pannulla paistettua chapataleipää. Jaloissa tuntuu apinatemppeliin kiipeäminen ja tänään on hyvä käydä aikaisin unille. Huomenna lähdemme aamupäivällä ”huopatossutehtaaseen” teettämään kaivattuja eläintossuja myös aikuisille. Pidä itsesi lämpimänä siihen asti kunnes tossut valmistuvat ja saan ne Suomeen!

Mystistä on se, että vaikka kärsin kotona univaikeuksista, täällä nukun kuin tukki. Kotona herään harmittavan aikaisin klo5.00 ja en saa uudelleen unta, mutta täällä kello on sopivasti 7.30, kun herään. Untani ei haittaa edes muiden hostellivieraiden äänet eikä ulkoa kuuluva häly, Saran mukaan tuhina alkaa muutamassa sekunnissa kun käyn pitkäkseni.

Nyt on aamu; pulut kurnuttavat, huilut alkavat soittonsa, keittiöstä kuuluu vihannesten silppuamisen äänet. Pojat pälpättävät taukoamatta – tarjoilija, respan poika ja kokki. Oman elämäsä Jane Fonda varjo nyrkkeilee aamuauringossa. Katselin eilen aamulla, kun kaukaisuudessa joku jumppasi talon katolla ja sain viimein inspiraation aloittaa tauon jälkeen liikkumiseen. Tanssituntien loppumisesta on jo puoli vuotta ja alan kaivata liikettä niveliini. Tarjoilijapoika käy kysymässä minkäikäinen olen ja sanoo, että näytän vahvalta! Hih, Suomessa ei voisi kuvitella tapahtuvan samaa. Saran ikä on jatkuvan hämmästelyn kohteena; häntä luullaa 21 vuotiaaksi, vaikka hän on 31!

Meille selvisi vasta tässä vaiheessa Dashainin syvin olemus. Dashain on paikallinen kuukauden mittainen juhla-aika, jonnka juhliminen alkaa matkamme viimeisellä viikolla. Silloin täällä Kathmandussa ei kuulema ole ketään, vaan kaikki lähtevät maaseudulle sukuloimaan ja kaupunki tyhjenee. Tajuntaamme hiipii todellisuus eli meidän pitäisi saada kaikki asiat hoidettua tulevalla viikolla, koska voi olla ettemme saa mitään asiaa eteenpäin enää Dashainin alettua. Dashain on hyvän ja pahan taistelu, jonka hyvä lopulta voittaa. Tarkempaa analyysia aiheesta annan myöhemmin, nyt porhallamme kuumalle kadulle ja kipitämme katsomaan mallikappaleita. Palaamisiin.

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Tuuli viilentää sopivasti...

...kattoterassilla ja koska aurinko painuu jo kuuden maissa talojen taakse on sää juuri sopiva lyhythihaisessa oleiluun. Säätiedotusten perusteella luodut ennakko oletukset päivittäisistä ukkosmyrskyistä, sateista ja mutavyöryistä eivät ainakaan täällä Kathmandussa ole pitäneet paikkaansa.

Aamulla heräämme kellon soittoon, sillä aikaero tekee tehtävänsä. Kävelemme ompelimoon joka sijaitsee puolen tunnin kävelymatkan päässä. Sinne mennään pitkin Naya Bazaria, joka on paikallisten shoppailupaikka. Valtavan risteysalueen ylittämisessä liimaudumme opiskelijaparveen ja pääsemme turvallisesti katujen yli ja olemme odotustemme vastaisesti perillä puoli tuntia etuajassa. Jotain on siis jäänyt mieleen edelliseltä reissulta! Talvimallistomme mallikappaleet odottavat meitä ja toteamme niiden olevan mitä olemme tilanneetkin: joustavasta puuvillasametista tehdyt kaksi mekkoa punasävyinen ja vihreä, luumu- ja vihreäsävyinen huppari ja puuvilla collegepusero petrooli-harmaana ja musta-viininpunaisena sekä harmaa-luumu villahame sujahtavat mukaamme kuvauksia varten. Cargo Suomeen lähtee myös tänään ja uutuudet ovat puodissa sekä verkkokaupassa ensi viikon aikana (jihuu!). Juomme kahvit naisjohtoisen yrityksen showroomissa ja sovittelemme lukuisia hameita, housuja ja mekkoja naurunremakan säestyksellä. Sovimme muutaman oman mallikappaleemme ompelusta ja kuvaamme intoa puhkuen ”potentiaalisia” uutuuksia.

Pohdimme tässä Saran kanssa termiä ”social enterprise”, joka tarkoittaa suomennettuna sosiaalista yritystä. Sosiaalisen yrityksen tarkoitus on taloudellisen kannattavuuden lisäksi vaikuttaa positiivisesti yhteiskuntaan ja sen heikompi osaisiin yksilöihin. Tämä on todettu tehokkaaksi vaihtoehdoksi perinteiselle hyväntekeväisyystoiminnalle. Kouluttamalla ja työllistämällä pystytään vaikuttamaan kauaskantoisesti mm naisten kautta koko perheen ja yhteisön hyvinvointiin ja toimeentuloon - ”when you educate a woman you educate a whole family”. Meiltäkin usein kysytään paljonko on tekijän osuus yksittäisen tuotteen hinnasta jonka myymme. Tähän ei ole olemassa suoraa yksiselitteistä vastausta vaan asiaa on tarkasteltava laajemmassa perspektiivissä.

Vuoret siintävät pilviverhon takaa viimeisten auringonsäteiden kullatessa maisemaa, kadulta kuuluu kellojen kilinää, jatkuvaa papatusta, autojen tööttäilyä ja musiikkia. Haukat kaartelevat päämme yläpuolella ja tutut pulut jatkavat soidinmenojaan viereisellä kattotasanteella. Durbar Squarilla (Vanha kuninkaallinen asumus) on ompelijan vinkin mukaan tapahtumassa tänään jotain todella erityistä liittyen Kumariin, lapsijumalattareen. Päätämme lähteä kävelylle katsastamaan mahdummeko menoon mukaan.

Kävelemme kaaoksessa reilut puoli tuntia; ihmismeri, koiria, lapsia, mopoja, autoja ja riksoja säntäilee sinne tänne ja me puikkelehdimme niiden joukossa. Alamme kuulla rumpujen kuminaa ja korkeat kultaiset vaunut lähestyvät kapeille kujille pakkautunutta väenpaljoutta. Liimaudumme seinän viereen, kulkue lähestyy ja näemme korkealla vaunuissa istuvan Kumarin, lapsijumalattaren. Nuoret miehet heittelevät kultaisista vainuista kukkia huutavaan ihmismereen samalla kun juhlittu pikku Kumar istuu tyytyväisen näköisenä katsellen ympärillä hurraavia ihalijoitaan. Juuri kun mielessäni käy mitähän mahtaa tapahtua jos kulkue jatkaa matkaansa meitä kohti ja sulloudumme yhdeksi ihmismuusiksi, kaartaakin kulkue muutamaa metriä ennen meitä sivukadulle….

Kävelemme Sarangiin, suosikkiravintolaamme, ja huuhdomme pölyt kurkustamme Gorkhalla, nepalilaisella oluella. Hummus, guacamole ja Dahl Bhat ovat täydellinen kruunaus tälle tapahtumarikkaalle päivälle. Loppuhuipennuksena Sara ostaa vielä tutulta muusikolta perinteisen nepalilaisen Sarangi-soittimen kotiinviemisiksi. Tunne on päivän jälkeen kuin olisimme hymyjen ja ystävällisyyden ympäröimiä ja huomaan hymyileväni vielä tätä kirjoittaessanikin. Huomiseen siis, ystävä hyvä!

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Kauas on pitkä matka..

..on ensimäinen ajatukseni; kadulta kuuluu Sarangi-soittimen hilpeän melankolinen soitto. Kurkin hostellin ikkunasta ja näen tutun soittajan soittavan kiinalaisten rouvien ihmetellessä ympärillä. Sarangi on perinteinen puusta veistetty kielisoitin, joka on itseoikeutettu instrumentti nepalilaisessa kansanmusiikissa. Kohta kuuluu jo huilumaisen soittimen iloinen liverrys – kello on Kathmandussa 10.30 aamulla.

Matkustimme läpi yön ja tullikiemuroitten jälkeen hyppäsimme Khrisnan kuljettamaan taxiin. Hän oli tullut meitä hostellilta vastaan. Olin varannut meille hostellin etukäteen. Kävimme viime tammikuussa monet kerrat täällä ”roof topissa” syömässä ja lämmittelemässä. Heti lentokentällä totesimme, että nyt on toinen ääni kellossa; vastassa oli kuuman kostea sää jo kahdeksalta aamulla. Pojat ovat saaneet kahvikoneen ja nautittuamme syntisen ylelliset kahvit ja kuuman suihkun heittäyidymme sänkyihimme päiväunille ilmalämpöpumpun huristessa...hieman ylellisyyttä 20€:lla kahdelle hengelle/yö. Varsinaiset bisnesleidit!

Herääminen päiväunilta tuntui hieman nihkeältä, mutta kampesimme itsemme kujille äimistelemään maailman menoa. Riksakuskit, katusoittajat ja muut maamerkit olivat paikoillaan. Ensimmäisenä satuimme meidän huopatuotepuodille. Tuttu kohtelias nuori mies lupasi, että menisisimme yhdessä heidän pajaansa sorvaamaan aikuisten ”Hurtta&Hertta” tossuja, joten uskallanpa luvata, että aikuisten koiratossuja saadaan kuukauden sisällä. Tämähän jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin, sillä viimeksi ajanpuutteen vuoksi en kerennyt käydä tutustumassa ”huopatossutehtaaseen.”

Lounas alkoi olla ajankohtainen ja poikkesimme tuttuun ravintolaan syömään ”Thalia” - riisiä, vahvaa linssikeittoa, mangoldia, tulisia perunoita ja kukkakallia, pappadum leipää (tehty kikherneistä) ja palanpainikkeeksi joimme ison pullon vettä – tuntui että lennon rasitukset alkoivat väistyä ja elämä voittaa.

Seuraavana oli pakollinen reissu nepalilaisen simkortin ostoon. Minulla on mukana toinen puhelin ja jätin sen tutulle ”puhelintyypille”, joka tyhjensi siitä kuvat, vaihtoi simkortin ja asensi googlemapsin sillä aikaa kun kävimme piipahtamassa Locwomin myymälässä Paknajolkadulla. Koko operaatio maksoi 8€. Sim-kortin ostoon tarvitsee passin, mutta setä muisti minut tammikuulta ja homma sujui vaivatta vaikka passini oli hotellilla. Ah, miten ihanaa tämä nepalilainen maalaisjärkisyys onkaan! Olen niin kaivannut tätä.

Illalla ennätimme vielä zoomailemaan ihanuuksia: hamppuleggingsejä (hamppu on uskomaton materiaali, muutaman päivän käytön jälkeenkään se ei tunnu likaiselta!), käytetyistä autonrenkaista valmistettuja laukkuja ja NWSDP ( The Rural Nepalese Women Handicrafts) tuotteita. Aah, mitä pashminoita! Täällä on todella upeita, ihania ja OIKEASTI ekologisia ja eettisiä tuotteita suhteellisen helposti saatavilla. Hankintahinta on moninkertainen verrattuna basaarijonojen ja isojen varastojen tarjontaan. Olisi suuri houkutus ostaa halvemmalla ja jättää omatunto kotiin, mutta taidamme valita sen vaikeamman tien toivoen, että yhä useampi siellä Suomessa välittäisi käyttämiensä tuotteiden alkuperästä ja tuotantotavoista.

Näihin tunnelmiin on hyvä nukahtaa..hieman epäilyttää hotellin valinta, kun naapuriravintolasta kuuluu epämääräistä karaokemaista mölinää, mutta onneksi täällä yö hiljenee kohtuu ajoissa ja saamme hyvät yöunet.

Ah, olisin niin ylen onnellinen kommenteista, kysymyksistä, vuorovaikutuksesta.

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Pokhara

IMG_7430_640x480

Kipitimme hotellipojan perässä sateen vihmoessa (ensimmäinen sade 5-6 kk) aamuvarhaisessa Kathmndussa kun tajusin, miten kaikki täällä aina järjestyy sitä mukaa kuin tarve on. 

Respan poika oli siis hommannut meille paikat linja-autoon, liittänyt summan huonelaskuun, sopinut kuskin kanssa mistä me tulemme kyytiin, keitti meille pannullisen kahvia ja johdatti meidät oikean paikkaan, pysäytti oikean bussin ja siellä oli meille  2 paikkaa varattuna.

Matkaa Pokhraan on 200 km ja aikaa siihen meni keskihintaisella "turistibussilla" 10 tuntia. Tämä kertoo siitä missä kunnossa tiet ovat. Pysähdyimme kolme kertaa pissille ja syömään, muita pysähdyksiä ei ollut. Ajoimme pitkän matkaa läpi asutusalueiden ja sitten joenvartta myötäilevää tietä pitkin. 

IMG_7492_640x480

Pokharassa on suuri järvi Fewa, joka tekee siitä erityislaatuisen ja kun 
Tähän lisätään lumihuippuinen Anna Purna vuorijono, on selvää, että täällä käy paljon turisteja. Turistitulvia kuitenkin hillitsee jonkinverran se, ettei Pokharassa ole kansainvälistä lentokenttää, vaan tänne on tultava sisämaan lennolla ta bussilla. Nepalissa ei ole rautatietä. Tunnelma Pokharassa olikin piirun verran tyrkyttävämpi kuin Kathmandussa ja illan kähmyissä päädyimme varaamaan seuraavan majapaikan syrjemmästä. 

Taxi suostui viemään meidät vain risteykseen, josta lähti varsin muhkurainen tie  "Siddhartha garden ayervedic" - nimiseen hotelliimme. Hikisenä tarvoimme reput selässä mäkeä ylös kunnes koira tuli meitä vastaan häntäänsä heiluttaen - hyvä merkki!

IMG_7530_640x480

Saavuimme todella viihtyisään hotelliimme, jolla on oma luomupuutarha. Saimme yläkerran huoneen, josta on näkymät sekä vehreään laksoon, että lumihuippuisille vuorille. Täytyy myöntää, että hiljenimme molemmat maisemien edessä - että voi olla henkeäsalpaavan kaunista! Huoneen ja siistin kylppärin lisäksi meillä on oma terassi ja ystävällinen henkilökunta saa välillä kiusaantumaan passaamisellaan.

IMG_7599_640x480

Ensimmäinen kävelymme suuntautui näköalatornille, joka ei ollut mikään suuri kokemus, mutta polku läpi kylien ja kiviaskelmapolut ylös rinteitä sitä vastoin olivat. Kylissä ihmiset asuvat tiilestä, kivestä tai savesta tehdyissä aaltopeltisissä taloissa vuohet, kanat ja lehmät luontevasti lähellään. Savun hajua, eläinten ja lasten ääniä ja lintujen laulua, uteliaita katseita...naurunremakka seurasi, kun eräs nainen kysyi: tu a pain ja emme meinanneet ymmärtää, mutta hän kysyikin you are fine?

IMG_7567_640x480

Kerkesimme "kotiin" ennen pimeää ja söimme reissun parhaan thalin eli dal bhatin. Tarpeet olivat omasta puutarhasta ja sen todella maistoi! Illallisen jälkeen kömmimme vällyjen alle ja hämmästyimme suuresti miten kova sänky oli! Luulen, että syy on siinä, että siinä voi myös joogata. Nukuimme hyvin - pakolliset koirien haukku -ja kukkojen kiekumiskonsertit eivät jaksa enää valvottaa. 

Aamiaisen jälkeen suuntasimme kävelylle läheiselle stupalle. Shanti stupa eli World Peace Pagoda sijaitsee uskomattomalla näköalapaikalla lumihuippujen ja järvinäkymän sylissä. Käsittääkseni tämä stupa on rakennettu edistämään maailman rauhaa, mutta tarkempi selonteko jää nyt odottamaan toimivampaa nettiyhteyttä tai muualta saamaani selvitystä.

IMG_7562_640x480

Tämän reissun jälkeen seurasi yksi harvoista iltapäivistä tämän kuukauden aikana, etten tehnyt yhtään mitään. No, oikeastaan tein eli pesin hiukseni, joka on täällä aina omalaisensa operaatio, joka vaatii lämmintä vettä pesuun ja aurinkoa kuivatteluun. Toiseksi pesin vähän pyykkiä, joka sekin kuivahti nopeasti auringossa. 

IMG_7609_640x480

Kuukauden irtiotto arkirutiineista alkaa olla lopuillaan ja kohta matkaamme takaisin Kathmanduun, viimeistelemme työasiat siellä ja jatkamme takaisin Suomeen. Kotinpaluun tunnelmia toivottavasti ennätän myös kirjoittamaan jossain vaiheessa. Nyt jo tuntuu, että muutos on alkamassa. Kiitos Nepal vieraanvaraisuudesta.

Lue koko viesti
1 - 10 / 18 tuloksesta