Blogi

Näytä nykyinen sisältö RSS-syötteenä

Blogi

 

Kathmandu 26.9-16.10.2018

Kathmandu 3.1-31.1.2018

Havaintoja, huomioita, faktaa ja arvailuja Nepalin matkoiltamme.

IMG_20180108_110027_640x360

Tässä Saara (ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen Babadum harjoittelijamme) ja Local woman handicraftin ihanat naiset ensimmäiseltä reissultamme tammi-helmikuussa 2018.

 

 


1 - 10 / 14 tuloksesta
Julkaistu , julkaisija

Kadut ovat alkaneet...

..täyttyä; turisteja on ruvennut saapumaan sadekauden jälkeen Kathmanduun. Suurin osa heistä on ohikulkumatkalla. Lähestyvä festivaaliaika näkyy myös katukuvassa; jokapuolella on Dashain ale kylttejä ja nepalilaiset ostavat uudet vaatteet kaikille perheenjäsenille. Dashainia varten myös koteja siivotaan ja taloja kunnostetaan ja maalataan. Korkeilla katoilla näkyy hengenvaarallisesti keikkuvia miehiä maalaamassa ja leikkaamassa rönsyilemään päässeitä kasveja. Dashain tarkoittaa myös vähintään viikon lomaa kaikille, joten Kathmandu tyhjenee ja väki virtaa maaseudulle sukuloimaan (tarkoittaen myös sitä vähäpätöistä seikkaa, että meidä tilauksemme viivästyvät….taas). Pitkän festivaaliajan huipennus ja loma-aika alkaa 16.10 eli silloin kun lähdemme takaisin koti-suomeen. Eilen olimme basaarialueella, jossa oli menossa mahdottomat vaatemarkkinat; porukkaa oli valtavasti ja intoiduimme mukaan shoppailemaan taatusti tekokuituiset sametti leggingsit Saralle ja minulle puuvillaisen kurtan.

Etsiessämme kahvilaa nousemme kävelysillalle, josta on näkymät suurelle nurmialueelle, jonka keskellä on pylväiden reunustama käytävä päättyen kuin amfiteatterin raunioihin. Ihmettelemme koska se on keskellä ruuhkaista täyteen ahdettua Kathmandua, mutta alueella ei näy ristin sielua. Otin kuvan, jota näytin tänään ystävällemme, joka kertoi, että alueelle pääsee vain kerran vuodessa – sinne saavat mennä tytöt, joilla ei ole veljiä ja pojat, joilla ei ole siskoja ja sieltä voi saada itselleen siskon tai veljen. Ystävämme kertoi, että hänen veljensä kuoli 5 vuotta sitten ja hänkin menee sinne rukoilemaan.

Keittiössä pojat muotoilevat kauhalla riisiä lautaselle ja asttelevat muut herkut metalliastioihin riisin ympärille. Tänään saammekin aivan erityishyvää Dahl Bhatia ja kokki käy kysymässä maistuuko, kehumme vuolaasti ja kokki hymyilee hieman ujosti.

Huomenna on nepalilaisten vapaapäivä ja meilläkään ei ole erityisiä suunnitelmia. Ajatuksemme ovat sunnuntaille järjetyneessä vierailussa. Menemme tukikohdaksemme muodostuneen Sarangi ravintolan omistajien Sandran ja Kedarin kanssa Shakti Samuha järjestön yhteen kolmesta tukikohdasta Kathmandusta. Shakti Samuha on ihmiskaupan uhrien itsensä perustama ja hallinnoima järjestö. Järjestö sai alkunsa vuonna 1996 kun Intian hallitus suoritti kansainvälisen painostuksen alaisena ratsian Mumbain punaisten lyhtyjen alueelle ja vapautti 500 tyttöä ja naista epäinhimillisistä oloista bordelleista joissa heitä pidettiin orjina vasten tahtoaan. Heidän joukossaan oli nepalilaisten lisäksi myös intialaisia ja bangladeshilaisia naisia. Vapauttamisen jälkeen heitä pidettiin Intian hallituksen toimesta yli puoli vuotta ”säilössä” oloissa, jotka eivät ratkaisevasti eronneet bordellien oloista. Syntyi kiistatilanne jossa Nepalin hallitus kieltäytyi kotouttamasta naisia, koska pelkäsi heidän tuovan mukanaan HIV:tä ja aidsia Nepaliin. Useat paikalliset järjestöt kuitenkin toimivat ja tekivät aktiivisesti töitä uhrien oikeuksien puolesta ja lopulta hallituksen oli taivuttava ottamaan heidät takaisin kotimaahansa. 15 näistä pelastetuista nepalilaisista tytöistä ja naisista päätti kääntää kyyneleet ja tuskan voimakseen, järjestäytyä ja perustaa Shakti samuhan. Sen missio on taistella ihmiskauppaa vastaan sekä käytännössä että ennaltaehkäisevästi, puolustaa uhrien yhteiskunnallista asemaa ja oikeuksia sekä tarjota orjuudesta pelastetuille käytännön tukea, turvaa ja mm koulutusta. Järjestö rekisteröitiin virallisesti vuonna 2000 ja se on toiminut aktiivisesti siitä asti. Shakti samuhan perustajalle on myönnetty Aasian Nobelin rauhanpalkinto, mutta siitä huolimatta järjestö painii vakavien taloudellisten vaikeuksien kanssa ja tuen tarve on huutava. Verrattuna toiseen paljon suurempaan ihmiskauppaa vastaan toimivaan järjestöön Nepalissa sillä ei ole tukenaan mm ammattimaista markkinointikoneistoa, koska Shakti samuha on edelleen juurilleen uskollisesti täysin uhrien itsensä pyörittämä järjestö.

Punainen leija kieppuu ilmassa, taustalla siintävät vuoret ja valkoinen kyyhky lennähtää vireisen talon katolle. Nepalilainen musiikki leijuu leijan tahtiin ja odotamme nälkäisenä lounasta joka on viivästynyt Shakti Samuhassa vierailun takia. Täytyy myöntää että vierailu jännitti meitä molempia, mutta sydämellinen yksikön johtaja otti meidät iloisesti vastaan ja jännitys haihtui. Tutustuimme työpajaan, jossa nuoret, hädin tuskin 15 vuotiaat tytöt tekivät värikkäistä lasihelmistä koruja. Kanssamme paikalla olivat australialaisen dokumenttielokuvan työryhmä haastattelemassa tyttöjä. Johtaja esittelee meille ja kuvausryhmälle yksikössä valmistettavia koruja, huiveja, meikkipusseja ja muita tuotteita. He saavat jo ompeluopetusta toisen yhteistyökumppanimme toimesta, mutta heidän taitonsa eivät vielä riitä vaatteiden valmistukseen. Vierailu on kokonaisuudessaan erittäin vaikuttava ja vetää hiljaiseksi koko loppu päiväksi. Olemme vakuuttuneita siitä että tämä on taho jonka kanssa tahdomme tehdä yhteistyötä ja jota haluamme olla mukana tukemassa. Yhteistyökuvioista siis lisää myöhemmin...

Nyt on uusi aamu. Meillä on tasan viikko aikaa vielä täällä Kathmandussa. Haluaisimme käydä maaseudulla, mutta päivä toisensa jälkeen ilmaantuu asioita, jotka pitää hoitaa. Täällä asioiden hoitamiseen kuluu paljon aikaa ja yhtenä päivänä ei paljon saa aikaiseksi. Lähestyvän Dashainin takia kadut ovat todella ruuhkaisia ja kaikkialla odotetaan lomaa. Allu parath, pannulla paistetut vihannesleivät, vahva pikkelsi ja tuorepuristettu vesimelonimehu saapuvat pöytään. Mukavaa päivää Sinulle!

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Hurtat, Hertat...

 

Hurtat, Hertat…

 

...Karviset ja Pupuset syntyvät pian! Nahkapohjaiset, käytössä erittäin kestävät kylmän päivän pelastajat lämmittävät varpaita ja tuovat iloa elämään vauvasta vaariin! Oho, tästähän tuli mainospuhe.

Hovutetut vauvan tossut olivat ensimmäinen kontaktini nepalilaisten kädentaitajien tuotoksiin; ne olivat päällimmäisenä paketissa, jonka ystäväni lähetti minulle Nepalista nelisen vuotta sitten ja tässä me nyt mennä köröttelemme (tai paremminkin matelemme) kohti ”huopatossutehdasta”. Tutustuin viime reissullani mukavaan kauppiaaseen aivan matkamme viime hetkillä ja tilasin häneltä aikuisten avokkkaita, mutta te arvon asiakkaat olitte voimakkasti sitä mieltä, että eläintossuja pitää saada!

Päädyimme siis takaisin tuttuun puotiin ja totesimme laadun ja designin olevan sitä mitä haemme ja myyjäpoika kertoi, että he voivat tehdä meille tilauksesta myös aikuisten eläintossuja (jipii). Vielä tarvitaan kuitenkin vierailu tekijöiden luona ja yrityksen taustojen selvittelyä ennen kuin teemme tilauksen.

Tunnin ajelun jälkeen isäntä viittilöi meidät ulos autosta; tuuli puhaltelee ja huomaamme olevamme lähes maaseudulla. Talon ympärillä on peltoja ja tuulessa suhisevaa bambupusikkoa. Vähän jännittää mikä meitä odottaa, mutta kaikki epäilykset katoavat kun vastassa onkin iloisia, nauravaisia ja vitsailevia naisia. Työskentelyn lomassa naiset lörpöttelevät meille estoitta omalla kielellään ja samalla jututtavat, väittelevät ja sanailevat pomonsa kanssa. Ensimmäisessä paikassa näemme tossujen valmistusta ja ihailemme miten kauniit tossut syntyvät vaihe vaiheelta taitavissa käsissä. Tuuli puhaltelee vilvoittavasti ikkunoista ja työolot vaikuttavat olevan ok. Isäntä kertoo että hänen yrityksessään työskentelee yhteensä 200 ”kotiäitiä” kolmessa eri toimipaikassa. Iältään naiset ovat hyvin eri ikäisiä päälle kaksikymppisistä lähes kuusikymppisiin. Jatkamme matkaa toiseen yksikköön, jossa valmistetaan huopapalloja ja niistä edelleen pannunalusia ja mattoja. Tunnelma on siellä lähes riehakas ja nauraa rätkätämme yhdessä naisten kanssa. Yksi naisista kinastelee isännän kanssa materiaaleista ja jostain työnsä yksityiskohdista, minä pääsen itse kokeilemaan pallojen huovutusta käytännössä Saran ottaessa videokuvaa. Isäntä esittelee ensisammutusvälineistöä ja kertoo naisten työskentelevän 8h päivässä. Hän kertoo myös vuosittaisista auditoinneista, joissa haastatellaan työntekijöitä, tarkastetaan palkkausta, työoloja jne. Käymme vielä kolmannessakin työpisteessä, jonka jälkeen ajelemme iloisina ja hyvillä mielin takaisin Kathmanduun. Nyt olemme nähneet huopaotustemme syntyvän ja ne saivat päivän aikana aivan uuden arvon ja merkityksen. Valmistusprosessi jokaisen huovutetun tuotteen kohdalla vaatii äärimmäistä tarkkaavaisuutta ja kärsivällisyyttä, ei siis voi kun nostaa hattua näille daameille!

Iltamme kuluu ”koti roof topissa”. Herkuttelemme jälleen Dahl bhatilla, Saran erityisherkuksi on muodostunut paikallinen pikkelsi, jota tarjotaan pienessä metalliastiassa yhtenä Dahl bhatin lisäkkeenä. Koetamme kuumeisesti selvitellä pikkelsi herkun reseptiä; ainakinsiinä on sitruunaa kuorineen, kurkumaa, chiliä, ”other vegetables”, pähkinää, mausteita jne. Hän pyytää sitä aina lisää, mikä huvittaa poikia kovasti. Istumme usein iltaa täällä ja kolme nuorta miestä: ”hovimestari”, tarjoilija ja kokki viettävät aikaa katsellen Bollywood elokuvia, räpläten puhelimia ja pälpättäen. Pieni vilkaisu ja sanat Dal bhat saavat porukkaan eloa, ruoka valmistuu keittiössä hyvin ripeästi.

Kadun meteli, laulu ja rummutus kuuluvat välillä korvia huumaavasti, mutta yö hiljenee yhdentoista maissa. Aamulla puoli seitsemän jälkeen roof topin pojat kömpivät asumuksestaan joka on pieni huone roof topin perällä. Respan poika heräilee respasta ja kauniit ”cleaning ladyt” saapuvat paikalle hurmaavissa työasuissaan. Koko porukka aloittaa estottoman pälpätyksen, joten aamulla saattaa korvatulpat olla tarpeen jos mielii nukkua pidempään. Hotellin johtaja Krishna on säkenöivän ystävällinen ja hänen kaunis vaimonsa sekä kaksi ihastuttavaa tytärtään pyörivät myös sulavasti mukana hotellin arjessa. Tuntuu taas että olen ollut täällä nauru ja hymyhoidossa! Täytyy koettaa muistaa miten hyvää tekee nähdä hymyjä ja hymyillä myös itse takaisin. Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä päivä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hurtat, Hertat…

 

...Karviset ja Pupuset syntyvät pian! Nahkapohjaiset, käytössä erittäin kestävät kylmän päivän pelastajat lämmittävät varpaita ja tuovat iloa elämään vauvasta vaariin! Oho, tästähän tuli mainospuhe.

 

Hovutetut vauvan tossut olivat ensimmäinen kontaktini nepalilaisten kädentaitajien tuotoksiin; ne olivat päällimmäisenä paketissa, jonka ystäväni lähetti minulle Nepalista nelisen vuotta sitten ja tässä me nyt mennä köröttelemme (tai paremminkin matelemme) kohti ”huopatossutehdasta”. Tutustuin viime reissullani mukavaan kauppiaaseen aivan matkamme viime hetkillä ja tilasin häneltä aikuisten avokkkaita, mutta te arvon asiakkaat olitte voimakkasti sitä mieltä, että eläintossuja pitää saada!

 

Päädyimme siis takaisin tuttuun puotiin ja totesimme laadun ja designin olevan sitä mitä haemme ja myyjäpoika kertoi, että he voivat tehdä meille tilauksesta myös aikuisten eläintossuja (jipii). Vielä tarvitaan kuitenkin vierailu tekijöiden luona ja yrityksen taustojen selvittelyä ennen kuin teemme tilauksen.

 

Tunnin ajelun jälkeen isäntä viittilöi meidät ulos autosta; tuuli puhaltelee ja huomaamme olevamme lähes maaseudulla. Talon ympärillä on peltoja ja tuulessa suhisevaa bambupusikkoa. Vähän jännittää mikä meitä odottaa, mutta kaikki epäilykset katoavat kun vastassa onkin iloisia, nauravaisia ja vitsailevia naisia. Työskentelyn lomassa naiset lörpöttelevät meille estoitta omalla kielellään ja samalla jututtavat, väittelevät ja sanailevat pomonsa kanssa. Ensimmäisessä paikassa näemme tossujen valmistusta ja ihailemme miten kauniit tossut syntyvät vaihe vaiheelta taitavissa käsissä. Tuuli puhaltelee vilvoittavasti ikkunoista ja työolot vaikuttavat olevan ok. Isäntä kertoo että hänen yrityksessään työskentelee yhteensä 200 ”kotiäitiä” kolmessa eri toimipaikassa. Iältään naiset ovat hyvin eri ikäisiä päälle kaksikymppisistä lähes kuusikymppisiin. Jatkamme matkaa toiseen yksikköön, jossa valmistetaan huopapalloja ja niistä edelleen pannunalusia ja mattoja. Tunnelma on siellä lähes riehakas ja nauraa rätkätämme yhdessä naisten kanssa. Yksi naisista kinastelee isännän kanssa materiaaleista ja jostain työnsä yksityiskohdista, minä pääsen itse kokeilemaan pallojen huovutusta käytännössä Saran ottaessa videokuvaa. Isäntä esittelee ensisammutusvälineistöä ja kertoo naisten työskentelevän 8h päivässä. Hän kertoo myös vuosittaisista auditoinneista, joissa haastatellaan työntekijöitä, tarkastetaan palkkausta, työoloja jne. Käymme vielä kolmannessakin työpisteessä, jonka jälkeen ajelemme iloisina ja hyvillä mielin takaisin Kathmanduun. Nyt olemme nähneet huopaotustemme syntyvän ja ne saivat päivän aikana aivan uuden arvon ja merkityksen. Valmistusprosessi jokaisen huovutetun tuotteen kohdalla vaatii äärimmäistä tarkkaavaisuutta ja kärsivällisyyttä, ei siis voi kun nostaa hattua näille daameille!

 

Iltamme kuluu ”koti roof topissa”. Herkuttelemme jälleen Dahl bhatilla, Saran erityisherkuksi on muodostunut paikallinen pikkelsi, jota tarjotaan pienessä metalliastiassa yhtenä Dahl bhatin lisäkkeenä. Koetamme kuumeisesti selvitellä pikkelsi herkun reseptiä; ainakinsiinä on sitruunaa kuorineen, kurkumaa, chiliä, ”other vegetables”, pähkinää, mausteita jne. Hän pyytää sitä aina lisää, mikä huvittaa poikia kovasti. Istumme usein iltaa täällä ja kolme nuorta miestä: ”hovimestari”, tarjoilija ja kokki viettävät aikaa katsellen Bollywood elokuvia, räpläten puhelimia ja pälpättäen. Pieni vilkaisu ja sanat Dal bhat saavat porukkaan eloa, ruoka valmistuu keittiössä hyvin ripeästi.

 

Kadun meteli, laulu ja rummutus kuuluvat välillä korvia huumaavasti, mutta yö hiljenee yhdentoista maissa. Aamulla puoli seitsemän jälkeen roof topin pojat kömpivät asumuksestaan joka on pieni huone roof topin perällä. Respan poika heräilee respasta ja kauniit ”cleaning ladyt” saapuvat paikalle hurmaavissa työasuissaan. Koko porukka aloittaa estottoman pälpätyksen, joten aamulla saattaa korvatulpat olla tarpeen jos mielii nukkua pidempään. Hotellin johtaja Krishna on säkenöivän ystävällinen ja hänen kaunis vaimonsa sekä kaksi ihastuttavaa tytärtään pyörivät myös sulavasti mukana hotellin arjessa. Tuntuu taas että olen ollut täällä nauru ja hymyhoidossa! Täytyy koettaa muistaa miten hyvää tekee nähdä hymyjä ja hymyillä myös itse takaisin. Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä päivä.

 

 

...Karviset ja Pupuset syntyvät pian! Nahkapohjaiset, käytössä erittäin kestävät kylmän päivän pelastajat lämmittävät varpaita ja tuovat iloa elämään vauvasta vaariin! Oho, tästähän tuli mainospuhe.

Hovutetut vauvan tossut olivat ensimmäinen kontaktini nepalilaisten kädentaitajien tuotoksiin; ne olivat päällimmäisenä paketissa, jonka ystäväni lähetti minulle Nepalista nelisen vuotta sitten ja tässä me nyt mennä köröttelemme (tai paremminkin matelemme) kohti ”huopatossutehdasta”. Tutustuin viime reissullani mukavaan kauppiaaseen aivan matkamme viime hetkillä ja tilasin häneltä aikuisten avokkkaita, mutta te arvon asiakkaat olitte voimakkasti sitä mieltä, että eläintossuja pitää saada!

Päädyimme siis takaisin tuttuun puotiin ja totesimme laadun ja designin olevan sitä mitä haemme ja myyjäpoika kertoi, että he voivat tehdä meille tilauksesta myös aikuisten eläintossuja (jipii). Vielä tarvitaan kuitenkin vierailu tekijöiden luona ja yrityksen taustojen selvittelyä ennen kuin teemme tilauksen.

Tunnin ajelun jälkeen isäntä viittilöi meidät ulos autosta; tuuli puhaltelee ja huomaamme olevamme lähes maaseudulla. Talon ympärillä on peltoja ja tuulessa suhisevaa bambupusikkoa. Vähän jännittää mikä meitä odottaa, mutta kaikki epäilykset katoavat kun vastassa onkin iloisia, nauravaisia ja vitsailevia naisia. Työskentelyn lomassa naiset lörpöttelevät meille estoitta omalla kielellään ja samalla jututtavat, väittelevät ja sanailevat pomonsa kanssa. Ensimmäisessä paikassa näemme tossujen valmistusta ja ihailemme miten kauniit tossut syntyvät vaihe vaiheelta taitavissa käsissä. Tuuli puhaltelee vilvoittavasti ikkunoista ja työolot vaikuttavat olevan ok. Isäntä kertoo että hänen yrityksessään työskentelee yhteensä 200 ”kotiäitiä” kolmessa eri toimipaikassa. Iältään naiset ovat hyvin eri ikäisiä päälle kaksikymppisistä lähes kuusikymppisiin. Jatkamme matkaa toiseen yksikköön, jossa valmistetaan huopapalloja ja niistä edelleen pannunalusia ja mattoja. Tunnelma on siellä lähes riehakas ja nauraa rätkätämme yhdessä naisten kanssa. Yksi naisista kinastelee isännän kanssa materiaaleista ja jostain työnsä yksityiskohdista, minä pääsen itse kokeilemaan pallojen huovutusta käytännössä Saran ottaessa videokuvaa. Isäntä esittelee ensisammutusvälineistöä ja kertoo naisten työskentelevän 8h päivässä. Hän kertoo myös vuosittaisista auditoinneista, joissa haastatellaan työntekijöitä, tarkastetaan palkkausta, työoloja jne. Käymme vielä kolmannessakin työpisteessä, jonka jälkeen ajelemme iloisina ja hyvillä mielin takaisin Kathmanduun. Nyt olemme nähneet huopaotustemme syntyvän ja ne saivat päivän aikana aivan uuden arvon ja merkityksen. Valmistusprosessi jokaisen huovutetun tuotteen kohdalla vaatii äärimmäistä tarkkaavaisuutta ja kärsivällisyyttä, ei siis voi kun nostaa hattua näille daameille!

Iltamme kuluu ”koti roof topissa”. Herkuttelemme jälleen Dahl bhatilla, Saran erityisherkuksi on muodostunut paikallinen pikkelsi, jota tarjotaan pienessä metalliastiassa yhtenä Dahl bhatin lisäkkeenä. Koetamme kuumeisesti selvitellä pikkelsi herkun reseptiä; ainakinsiinä on sitruunaa kuorineen, kurkumaa, chiliä, ”other vegetables”, pähkinää, mausteita jne. Hän pyytää sitä aina lisää, mikä huvittaa poikia kovasti. Istumme usein iltaa täällä ja kolme nuorta miestä: ”hovimestari”, tarjoilija ja kokki viettävät aikaa katsellen Bollywood elokuvia, räpläten puhelimia ja pälpättäen. Pieni vilkaisu ja sanat Dal bhat saavat porukkaan eloa, ruoka valmistuu keittiössä hyvin ripeästi.

Kadun meteli, laulu ja rummutus kuuluvat välillä korvia huumaavasti, mutta yö hiljenee yhdentoista maissa. Aamulla puoli seitsemän jälkeen roof topin pojat kömpivät asumuksestaan joka on pieni huone roof topin perällä. Respan poika heräilee respasta ja kauniit ”cleaning ladyt” saapuvat paikalle hurmaavissa työasuissaan. Koko porukka aloittaa estottoman pälpätyksen, joten aamulla saattaa korvatulpat olla tarpeen jos mielii nukkua pidempään. Hotellin johtaja Krishna on säkenöivän ystävällinen ja hänen kaunis vaimonsa sekä kaksi ihastuttavaa tytärtään pyörivät myös sulavasti mukana hotellin arjessa. Tuntuu taas että olen ollut täällä nauru ja hymyhoidossa! Täytyy koettaa muistaa miten hyvää tekee nähdä hymyjä ja hymyillä myös itse takaisin. Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä päivä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Lepopäivän ratoksi...

..köllöttelimme vähän pidempään ja nautimme hostellimme kattoterassiravintolassa hedelmäsalaattia, munakasta ja kahvia. Sää oli tyyni, kuuma ja kostea joten päädyimme kävelemään Garden of Dreams puutarhaan, joka on ihana keidas vain muutaman sadan metrin päässä Thamelista. Istuimme varjossa juoden vesimelonimehua ja katsellen nepalilaisten perheiden vapaapäivän viettoa, sillä täällä vapaapäivä on yleisemmin lauantai. Suosikki ravintolassamme tarjoilijana työskentelevä ystäväni kertoi meille eilen työskentelevänsä klo 8.30-22.00 kuutena päivänä viikossa – huhhuh!

Matkalla puutarhaan piipahdimme tutussa nappi ja korukaupassa. Kyseessä on kolmen sisaruksen yritys, jossa myydään korukristalli -ja makramee koruja, laadukkaita villatuotteita ja käsinkaiverrettuja luisia nappeja. Osa heidän tuotteistaan on yksinhuoltajaäitien valmistamia. Yksinhuoltajan asema Nepalissa on hyvin vaikea, koska varsinkin kylissä naisen paikka on kotona ja jos hänellä ei ole miestä on toimeentulo hyvin hyvin hankalaa. Tutustuimme uusiin tuotteisiin, saimme hintatiedot ja päätimme tulla takaisin mietittyämme mitä tilaamme.

Puutarhassa sattui hauska juttu kun odottelin Saraa vessasta; iäkäs mies kysyi minulta olenko nepalilainen ja kun vastasin kieltävästi, hän kysyi saisiko haastatella minua lehteen. En nähnyt syytä kieltäytyä ja niin istahdimme puutarhaan juttelemaan. Kerroimme hänelle puodistamme ja halustamme työllistää heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä nepalissa ja saada samalla itsellemme riittävä toimeentulo. Hän antoi yhden lehtensä numeron meille ja lupasimme lähettää meistä vielä yhteiskuvan hänelle.

Illalla hurautimme Swauambutanath temppeliin taxilla. Sielläkin oli paljon ihmisiä vapaapäivästä johtuen; kellot kilahtelivat, voilamput paloivat, apinat hauskuuttivat ihmisiä ja osa kävijöistä teki hartausharjoituksia, turistit ottivat kuvia. Ilmapiiri oli välitön ja salliva, rento.

Istumme nyt omassa ”roof topissa”. Ilta on pimentynyt, mutta on lämmintä n 25 astetta. Katujen meteli kuuluu altamme, riksojen ”ankkatöötit” vinkuvat, jossain itkee lapsi, jossain katsotaan jalkapalloa villisti kannustaen. Syön plain dahlin eli linssikeiton ja intialaista pannulla paistettua chapataleipää. Jaloissa tuntuu apinatemppeliin kiipeäminen ja tänään on hyvä käydä aikaisin unille. Huomenna lähdemme aamupäivällä ”huopatossutehtaaseen” teettämään kaivattuja eläintossuja myös aikuisille. Pidä itsesi lämpimänä siihen asti kunnes tossut valmistuvat ja saan ne Suomeen!

Mystistä on se, että vaikka kärsin kotona univaikeuksista, täällä nukun kuin tukki. Kotona herään harmittavan aikaisin klo5.00 ja en saa uudelleen unta, mutta täällä kello on sopivasti 7.30, kun herään. Untani ei haittaa edes muiden hostellivieraiden äänet eikä ulkoa kuuluva häly, Saran mukaan tuhina alkaa muutamassa sekunnissa kun käyn pitkäkseni.

Nyt on aamu; pulut kurnuttavat, huilut alkavat soittonsa, keittiöstä kuuluu vihannesten silppuamisen äänet. Pojat pälpättävät taukoamatta – tarjoilija, respan poika ja kokki. Oman elämäsä Jane Fonda varjo nyrkkeilee aamuauringossa. Katselin eilen aamulla, kun kaukaisuudessa joku jumppasi talon katolla ja sain viimein inspiraation aloittaa tauon jälkeen liikkumiseen. Tanssituntien loppumisesta on jo puoli vuotta ja alan kaivata liikettä niveliini. Tarjoilijapoika käy kysymässä minkäikäinen olen ja sanoo, että näytän vahvalta! Hih, Suomessa ei voisi kuvitella tapahtuvan samaa. Saran ikä on jatkuvan hämmästelyn kohteena; häntä luullaa 21 vuotiaaksi, vaikka hän on 31!

Meille selvisi vasta tässä vaiheessa Dashainin syvin olemus. Dashain on paikallinen kuukauden mittainen juhla-aika, jonnka juhliminen alkaa matkamme viimeisellä viikolla. Silloin täällä Kathmandussa ei kuulema ole ketään, vaan kaikki lähtevät maaseudulle sukuloimaan ja kaupunki tyhjenee. Tajuntaamme hiipii todellisuus eli meidän pitäisi saada kaikki asiat hoidettua tulevalla viikolla, koska voi olla ettemme saa mitään asiaa eteenpäin enää Dashainin alettua. Dashain on hyvän ja pahan taistelu, jonka hyvä lopulta voittaa. Tarkempaa analyysia aiheesta annan myöhemmin, nyt porhallamme kuumalle kadulle ja kipitämme katsomaan mallikappaleita. Palaamisiin.

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Tuuli viilentää sopivasti...

...kattoterassilla ja koska aurinko painuu jo kuuden maissa talojen taakse on sää juuri sopiva lyhythihaisessa oleiluun. Säätiedotusten perusteella luodut ennakko oletukset päivittäisistä ukkosmyrskyistä, sateista ja mutavyöryistä eivät ainakaan täällä Kathmandussa ole pitäneet paikkaansa.

Aamulla heräämme kellon soittoon, sillä aikaero tekee tehtävänsä. Kävelemme ompelimoon joka sijaitsee puolen tunnin kävelymatkan päässä. Sinne mennään pitkin Naya Bazaria, joka on paikallisten shoppailupaikka. Valtavan risteysalueen ylittämisessä liimaudumme opiskelijaparveen ja pääsemme turvallisesti katujen yli ja olemme odotustemme vastaisesti perillä puoli tuntia etuajassa. Jotain on siis jäänyt mieleen edelliseltä reissulta! Talvimallistomme mallikappaleet odottavat meitä ja toteamme niiden olevan mitä olemme tilanneetkin: joustavasta puuvillasametista tehdyt kaksi mekkoa punasävyinen ja vihreä, luumu- ja vihreäsävyinen huppari ja puuvilla collegepusero petrooli-harmaana ja musta-viininpunaisena sekä harmaa-luumu villahame sujahtavat mukaamme kuvauksia varten. Cargo Suomeen lähtee myös tänään ja uutuudet ovat puodissa sekä verkkokaupassa ensi viikon aikana (jihuu!). Juomme kahvit naisjohtoisen yrityksen showroomissa ja sovittelemme lukuisia hameita, housuja ja mekkoja naurunremakan säestyksellä. Sovimme muutaman oman mallikappaleemme ompelusta ja kuvaamme intoa puhkuen ”potentiaalisia” uutuuksia.

Pohdimme tässä Saran kanssa termiä ”social enterprise”, joka tarkoittaa suomennettuna sosiaalista yritystä. Sosiaalisen yrityksen tarkoitus on taloudellisen kannattavuuden lisäksi vaikuttaa positiivisesti yhteiskuntaan ja sen heikompi osaisiin yksilöihin. Tämä on todettu tehokkaaksi vaihtoehdoksi perinteiselle hyväntekeväisyystoiminnalle. Kouluttamalla ja työllistämällä pystytään vaikuttamaan kauaskantoisesti mm naisten kautta koko perheen ja yhteisön hyvinvointiin ja toimeentuloon - ”when you educate a woman you educate a whole family”. Meiltäkin usein kysytään paljonko on tekijän osuus yksittäisen tuotteen hinnasta jonka myymme. Tähän ei ole olemassa suoraa yksiselitteistä vastausta vaan asiaa on tarkasteltava laajemmassa perspektiivissä.

Vuoret siintävät pilviverhon takaa viimeisten auringonsäteiden kullatessa maisemaa, kadulta kuuluu kellojen kilinää, jatkuvaa papatusta, autojen tööttäilyä ja musiikkia. Haukat kaartelevat päämme yläpuolella ja tutut pulut jatkavat soidinmenojaan viereisellä kattotasanteella. Durbar Squarilla (Vanha kuninkaallinen asumus) on ompelijan vinkin mukaan tapahtumassa tänään jotain todella erityistä liittyen Kumariin, lapsijumalattareen. Päätämme lähteä kävelylle katsastamaan mahdummeko menoon mukaan.

Kävelemme kaaoksessa reilut puoli tuntia; ihmismeri, koiria, lapsia, mopoja, autoja ja riksoja säntäilee sinne tänne ja me puikkelehdimme niiden joukossa. Alamme kuulla rumpujen kuminaa ja korkeat kultaiset vaunut lähestyvät kapeille kujille pakkautunutta väenpaljoutta. Liimaudumme seinän viereen, kulkue lähestyy ja näemme korkealla vaunuissa istuvan Kumarin, lapsijumalattaren. Nuoret miehet heittelevät kultaisista vainuista kukkia huutavaan ihmismereen samalla kun juhlittu pikku Kumar istuu tyytyväisen näköisenä katsellen ympärillä hurraavia ihalijoitaan. Juuri kun mielessäni käy mitähän mahtaa tapahtua jos kulkue jatkaa matkaansa meitä kohti ja sulloudumme yhdeksi ihmismuusiksi, kaartaakin kulkue muutamaa metriä ennen meitä sivukadulle….

Kävelemme Sarangiin, suosikkiravintolaamme, ja huuhdomme pölyt kurkustamme Gorkhalla, nepalilaisella oluella. Hummus, guacamole ja Dahl Bhat ovat täydellinen kruunaus tälle tapahtumarikkaalle päivälle. Loppuhuipennuksena Sara ostaa vielä tutulta muusikolta perinteisen nepalilaisen Sarangi-soittimen kotiinviemisiksi. Tunne on päivän jälkeen kuin olisimme hymyjen ja ystävällisyyden ympäröimiä ja huomaan hymyileväni vielä tätä kirjoittaessanikin. Huomiseen siis, ystävä hyvä!

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Kauas on pitkä matka..

..on ensimäinen ajatukseni; kadulta kuuluu Sarangi-soittimen hilpeän melankolinen soitto. Kurkin hostellin ikkunasta ja näen tutun soittajan soittavan kiinalaisten rouvien ihmetellessä ympärillä. Sarangi on perinteinen puusta veistetty kielisoitin, joka on itseoikeutettu instrumentti nepalilaisessa kansanmusiikissa. Kohta kuuluu jo huilumaisen soittimen iloinen liverrys – kello on Kathmandussa 10.30 aamulla.

Matkustimme läpi yön ja tullikiemuroitten jälkeen hyppäsimme Khrisnan kuljettamaan taxiin. Hän oli tullut meitä hostellilta vastaan. Olin varannut meille hostellin etukäteen. Kävimme viime tammikuussa monet kerrat täällä ”roof topissa” syömässä ja lämmittelemässä. Heti lentokentällä totesimme, että nyt on toinen ääni kellossa; vastassa oli kuuman kostea sää jo kahdeksalta aamulla. Pojat ovat saaneet kahvikoneen ja nautittuamme syntisen ylelliset kahvit ja kuuman suihkun heittäyidymme sänkyihimme päiväunille ilmalämpöpumpun huristessa...hieman ylellisyyttä 20€:lla kahdelle hengelle/yö. Varsinaiset bisnesleidit!

Herääminen päiväunilta tuntui hieman nihkeältä, mutta kampesimme itsemme kujille äimistelemään maailman menoa. Riksakuskit, katusoittajat ja muut maamerkit olivat paikoillaan. Ensimmäisenä satuimme meidän huopatuotepuodille. Tuttu kohtelias nuori mies lupasi, että menisisimme yhdessä heidän pajaansa sorvaamaan aikuisten ”Hurtta&Hertta” tossuja, joten uskallanpa luvata, että aikuisten koiratossuja saadaan kuukauden sisällä. Tämähän jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin, sillä viimeksi ajanpuutteen vuoksi en kerennyt käydä tutustumassa ”huopatossutehtaaseen.”

Lounas alkoi olla ajankohtainen ja poikkesimme tuttuun ravintolaan syömään ”Thalia” - riisiä, vahvaa linssikeittoa, mangoldia, tulisia perunoita ja kukkakallia, pappadum leipää (tehty kikherneistä) ja palanpainikkeeksi joimme ison pullon vettä – tuntui että lennon rasitukset alkoivat väistyä ja elämä voittaa.

Seuraavana oli pakollinen reissu nepalilaisen simkortin ostoon. Minulla on mukana toinen puhelin ja jätin sen tutulle ”puhelintyypille”, joka tyhjensi siitä kuvat, vaihtoi simkortin ja asensi googlemapsin sillä aikaa kun kävimme piipahtamassa Locwomin myymälässä Paknajolkadulla. Koko operaatio maksoi 8€. Sim-kortin ostoon tarvitsee passin, mutta setä muisti minut tammikuulta ja homma sujui vaivatta vaikka passini oli hotellilla. Ah, miten ihanaa tämä nepalilainen maalaisjärkisyys onkaan! Olen niin kaivannut tätä.

Illalla ennätimme vielä zoomailemaan ihanuuksia: hamppuleggingsejä (hamppu on uskomaton materiaali, muutaman päivän käytön jälkeenkään se ei tunnu likaiselta!), käytetyistä autonrenkaista valmistettuja laukkuja ja NWSDP ( The Rural Nepalese Women Handicrafts) tuotteita. Aah, mitä pashminoita! Täällä on todella upeita, ihania ja OIKEASTI ekologisia ja eettisiä tuotteita suhteellisen helposti saatavilla. Hankintahinta on moninkertainen verrattuna basaarijonojen ja isojen varastojen tarjontaan. Olisi suuri houkutus ostaa halvemmalla ja jättää omatunto kotiin, mutta taidamme valita sen vaikeamman tien toivoen, että yhä useampi siellä Suomessa välittäisi käyttämiensä tuotteiden alkuperästä ja tuotantotavoista.

Näihin tunnelmiin on hyvä nukahtaa..hieman epäilyttää hotellin valinta, kun naapuriravintolasta kuuluu epämääräistä karaokemaista mölinää, mutta onneksi täällä yö hiljenee kohtuu ajoissa ja saamme hyvät yöunet.

Ah, olisin niin ylen onnellinen kommenteista, kysymyksistä, vuorovaikutuksesta.

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Pokhara

IMG_7430_640x480

Kipitimme hotellipojan perässä sateen vihmoessa (ensimmäinen sade 5-6 kk) aamuvarhaisessa Kathmndussa kun tajusin, miten kaikki täällä aina järjestyy sitä mukaa kuin tarve on. 

Respan poika oli siis hommannut meille paikat linja-autoon, liittänyt summan huonelaskuun, sopinut kuskin kanssa mistä me tulemme kyytiin, keitti meille pannullisen kahvia ja johdatti meidät oikean paikkaan, pysäytti oikean bussin ja siellä oli meille  2 paikkaa varattuna.

Matkaa Pokhraan on 200 km ja aikaa siihen meni keskihintaisella "turistibussilla" 10 tuntia. Tämä kertoo siitä missä kunnossa tiet ovat. Pysähdyimme kolme kertaa pissille ja syömään, muita pysähdyksiä ei ollut. Ajoimme pitkän matkaa läpi asutusalueiden ja sitten joenvartta myötäilevää tietä pitkin. 

IMG_7492_640x480

Pokharassa on suuri järvi Fewa, joka tekee siitä erityislaatuisen ja kun 
Tähän lisätään lumihuippuinen Anna Purna vuorijono, on selvää, että täällä käy paljon turisteja. Turistitulvia kuitenkin hillitsee jonkinverran se, ettei Pokharassa ole kansainvälistä lentokenttää, vaan tänne on tultava sisämaan lennolla ta bussilla. Nepalissa ei ole rautatietä. Tunnelma Pokharassa olikin piirun verran tyrkyttävämpi kuin Kathmandussa ja illan kähmyissä päädyimme varaamaan seuraavan majapaikan syrjemmästä. 

Taxi suostui viemään meidät vain risteykseen, josta lähti varsin muhkurainen tie  "Siddhartha garden ayervedic" - nimiseen hotelliimme. Hikisenä tarvoimme reput selässä mäkeä ylös kunnes koira tuli meitä vastaan häntäänsä heiluttaen - hyvä merkki!

IMG_7530_640x480

Saavuimme todella viihtyisään hotelliimme, jolla on oma luomupuutarha. Saimme yläkerran huoneen, josta on näkymät sekä vehreään laksoon, että lumihuippuisille vuorille. Täytyy myöntää, että hiljenimme molemmat maisemien edessä - että voi olla henkeäsalpaavan kaunista! Huoneen ja siistin kylppärin lisäksi meillä on oma terassi ja ystävällinen henkilökunta saa välillä kiusaantumaan passaamisellaan.

IMG_7599_640x480

Ensimmäinen kävelymme suuntautui näköalatornille, joka ei ollut mikään suuri kokemus, mutta polku läpi kylien ja kiviaskelmapolut ylös rinteitä sitä vastoin olivat. Kylissä ihmiset asuvat tiilestä, kivestä tai savesta tehdyissä aaltopeltisissä taloissa vuohet, kanat ja lehmät luontevasti lähellään. Savun hajua, eläinten ja lasten ääniä ja lintujen laulua, uteliaita katseita...naurunremakka seurasi, kun eräs nainen kysyi: tu a pain ja emme meinanneet ymmärtää, mutta hän kysyikin you are fine?

IMG_7567_640x480

Kerkesimme "kotiin" ennen pimeää ja söimme reissun parhaan thalin eli dal bhatin. Tarpeet olivat omasta puutarhasta ja sen todella maistoi! Illallisen jälkeen kömmimme vällyjen alle ja hämmästyimme suuresti miten kova sänky oli! Luulen, että syy on siinä, että siinä voi myös joogata. Nukuimme hyvin - pakolliset koirien haukku -ja kukkojen kiekumiskonsertit eivät jaksa enää valvottaa. 

Aamiaisen jälkeen suuntasimme kävelylle läheiselle stupalle. Shanti stupa eli World Peace Pagoda sijaitsee uskomattomalla näköalapaikalla lumihuippujen ja järvinäkymän sylissä. Käsittääkseni tämä stupa on rakennettu edistämään maailman rauhaa, mutta tarkempi selonteko jää nyt odottamaan toimivampaa nettiyhteyttä tai muualta saamaani selvitystä.

IMG_7562_640x480

Tämän reissun jälkeen seurasi yksi harvoista iltapäivistä tämän kuukauden aikana, etten tehnyt yhtään mitään. No, oikeastaan tein eli pesin hiukseni, joka on täällä aina omalaisensa operaatio, joka vaatii lämmintä vettä pesuun ja aurinkoa kuivatteluun. Toiseksi pesin vähän pyykkiä, joka sekin kuivahti nopeasti auringossa. 

IMG_7609_640x480

Kuukauden irtiotto arkirutiineista alkaa olla lopuillaan ja kohta matkaamme takaisin Kathmanduun, viimeistelemme työasiat siellä ja jatkamme takaisin Suomeen. Kotinpaluun tunnelmia toivottavasti ennätän myös kirjoittamaan jossain vaiheessa. Nyt jo tuntuu, että muutos on alkamassa. Kiitos Nepal vieraanvaraisuudesta.

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Stupa? Square? Havaittavia aukkoja sivistyksessä....

IMG_20180109_174823_640x360
Muutama kilometri pölyistä, kaaottista liikenteen seassa puikkelehtimista ympärillä ihmiskohtaloita, näkyjä, joita ei voi unohtaa; järkytystä, iloa, ihmetystä, kaikkia erikseen ja yhtäaikaa.

Kävely Swayambhunath temppelille jää varmasti mieliimme. Saavuimme paikalle, kun aurinko alkoi jo laskea. Kiirehdimme hengästyttävät portaat ylös, ettemme joutuisi tulemaan alas pimeässä.

Swayambhunath on 400- luvulta peräisin oleva Hindujen ja Budhalaisten pyhä paikka. Vuosisatoja vanhat patsaat, veistokset, ikonit, voilamput ja suitsukkeiden tuoksu luovat tämän uskonnollisen alueen ympärille mystisen tunnelman. 

Saapuessamme portaiden yläpäähän aurinko laski Kathmandun hämyyn, voilamppujen tuli lepatti, ihmiset kiersivät stupaa myötäpäivään, muutamat rukoilivat ja pyöräytteilivät rukousmyllyjä, suurimmalla osalla oli kädessään rukousnauhoja. Kuitenkin paikalla myös otettiin kännykkäkuvia, nuoret parveilivat, muutama turistikin meidän lisäksemme oli paikalla. Tunnelma näissä nepalilaisissa pyhissa kohteissa on hyvin salliva. 
Jokainen on niin kuin haluaa. 

Pimeys laskeutui ja kapusimme portaat alas päätyen taxiin. Ensimmäinen temppelikäynti jää varmasti mieliimme.

Bhouthanath temppeli puolestaan oli häikäisevä, valkoinen, kultainen ja kylpi auringossa siellä käydessämme. Vastaamme tuli hyvin perinteisiin vaatteision pukeutuneita ihmisiä ja tiibettiläisiä munkkeja lähestyessämme stupaa. Kuulimme rumpujen iskuja, näimme savua ja suitsukkeet tuoksuivat. Menimme ihmisvirran mukana pienet portaat ylös stupan päälle, pyöräytimme myllyjä ja lähdimme käyskentelemään  valtavien stupaa korostavien silmien alla. Taas tyyli oli vapaa; osa teki hartaana erilaisia harjoitteita, osa otti selfieitä ja tuntui, ettei kukaan välittänyt toistensa tekemisistä. Turistit saivat rauhassa ihmetellä. Kävelimme auringossa stupaa ympäri, tunnelma oli hyvin hyvin rentouttava.

IMG_7306_640x480

Durban square ja Patan square ovat myös "pakollisia" nähtävyyksiä Kathmandussa. Pikkuhiljaa ymmärsimme, että "Squarit" ovat entisten kuninkaallisten asumuksia. Aloitimme kävelymatkan päässä olevasta Durbar Squarista. Kävely sinne reissun alussa oli jo elämys; maassa liikenteen seassa makoilevia koiria, lehmiä, kaikki yhtenä sekamelskana. Durbar square koki 2015 maanjäristyksessä suuria tuhoja ja jälleenrakennustyöt ovat täydessä käynnissä. Oppaamme (päätimme ottaan iäkkäänpuoleisen entisen Himalajan vaellusoppaan oppaaksemme) kertoi, että jälleenrakennustyössä menee 10-15 vuotta. Paikalla työskenteli kymmenittäin nepalilaisia ja kiinalaisia työmiehiä tehden mm tarkkoja kopioita puukaiverruksista. 

IMG_7265_640x480

Nepali oli kuningaskunta vuoteen 2008 asti, jolloin kuningas luopui kruunusta ja Nepalista tuli tasavalta. Oppaamme selvitti maan toimintaelokuvamaista historiaa ja varsinkin 2001 tapahtunutta kuninkaallisen perheen joukkosurmaa, jossa edellinen kruununprinssi tappoi päihtyneenä seitsemän kuninkaallisen perheen jäsentä ja itsensä. Hänestä tuli muutamaksi viikoksi kuningas, mutta hän kuoli saamiinsa vammoihin ja kruunun peri hänene veljensä, joka luopui siis myöhemmin vallasta.

Kumari on myös termi, joka on usealle jo tuttu ylen tekemästä jutusta.  "Kumari tarkoittaa newarien (Kathmandunlaakson asukkaiden) kielellä neitsyyttä. Hän on nuoruuden, viattomuuden ja koskemattomuuden symboli. Ennen kuin lapsijumalatar on vuodattanut ensimmäisen kuukautisverensä, hän edustaa puhdasta ja aina vehantaa äiti maata."
Tässä linkki:
http://kerranelamassa.fi/nepal/kumari-kathmandun-elava-jumalatar/

Kumari näyttäytyi ikkunassa meillekkin ja uusi kumari on noin kolme vuotias näytti siltä, että kielen näyttäminen oli hyvin lähellä.

Toinen Durbar Square sijaitsee Patanissa, jossa on Kathmandun vanha kaupunki. Vierailu sinne ajoittui matkani toiseen puoliskoon ja "sihteerini" Saara oli juuri palannut Suomeen ja mieheni Ilpo tullut Kathmanduun. Taisi olla hänenen ensimmäinen nähtävyytensä ja koska tämä Patan Square ei tuhoutunut pahoin maanjäristyksessä kokemus olikin todella vaikuttava molemmille. Hiljaisissa museosaleissa näimme käsittämättömiä puukaiverruksia ja patsaita. Kävelimme savilattiaisilla kapeilla käytävillä, jotka kiersivät rakennuksen yläosaa, ulkona puisten ikkunaluukkujen takana oli huiske, hälinä ja melske, mutta sisällä pehmeän rauhallista. 

IMG_7270_640x480

 

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Maaseutumatkailua....

IMG_20180117_193538_640x639

Aamusuihku (kuuma! ) ja taxilla linja-autoasemalle. Pölähdimme vilskeeseen ja heti viisi ihmistä opasti meitä bussiin. Lisäksi nuori mies huusi bussin ovella Dhulikhell Dhulikhell, kuski kurkki ikkunasta kysellen minne olemme menossa ja viittilöi meitä sisälle. Täällä kaikki tuntuu järjestyvän! Hetken epätietoinen katse ja joku on heti  kysymässä do you need help mam? 

Onneksemme olimme lähes ensimmäisiä linja-autossa ja saimme istumapaikat. Rymysimme liikkeelle ja bussi täyttyi ääriäänmyöten  - välillä joku kiskottiin sisään tai työnnettiin ulos. Maksu otetaan kätevästi lähtiessä ; poislähtevät kertyvät hyvissä ajoin ovelle, jossa sisäänheittäjäpoika kerää rahat ennen poistumista. 

Määränpää Dhulikhell on kuuluisa kauniista näkymistä Himalajan vuoristoon. Saavuttuamme kävelimme puolisen tuntia kylätietä pitkin, joka muuttui pikkuhiljaa viidakkomaiseksi vuorten pilkahdellessa kasvuston välistä. Maisema muuttui kylämäiseksi: vuohia, kanoja, lapsia kurkkimasta ujosti talojen takaa. 

IMG_20180116_145226_640x360

Saavuimme majapaikkaamme ja löysimme emäntämme pesemästä pyykkiä paikalliseen tyyliin kyykkysillään. Huoneemme oli yksinkertainen, mutta meillä oli huikeat vuoristonäkymät. Söimme dal bhatia ja lähdimme majatalon isännän neuvomalle kävelylle kylän ympäri. Kylissä Ihmiset asuvat tiilistä tai savesta tehdyissä taloissa, joissa on aaltopeltiset katot. Kotieläimet pyörivät asumusten edustoilla ja taloissa on maalattia. Voin vain kuvitella miten kylmiä yöt ovat tammikuussa.

IMG_20180117_114059_640x640

Isäntämme kertoi, että kylässä on yksityinen koulu, jossa lapset saavat korkeatasoista opetusta. Koulua sponsoroi kanadalainen kauppias, joka laittaa rahaa koulun tukemiseen rahaa. Valtion koulun opettajat ovat kuulema laiskoja. Hän kertoi, että kylän lapset osaavat englantia. Lähdimme hänen neuvomalleen kävelyreitille kylän ympäri. Taaskaan emme ole nähneet yhtään länsimaista ihmistä koko päivänä. Saaran vaaleus herättää kummastusta ja lapset tuijottavat häntä. Kaksi tyttöä käveli jonkin matkaa vierellämme: isosisko piti pienempää tiukasti kädestä, he hymyilivät ja vaihdoimme muutaman sanan englanniksi. Matka jatkui; heillä oli koulupuvut, isonsiskon toinen kenkä oli rikki ja vaikeutti kävelyä. Välillä pienempi kääntyi katsomaan meitä hymyillen. Kohta ohitimme pienen asumuksen, jonka pihassa äiti odotti tulijoita vauva sylissään. He asuivat hengästyttävissä maisemissa. 

IMG_20180116_155012_640x360

Auringonlaskun jälkeen syömme illallisen ja kuuntelemme tuulen ulvontaa. Ikkunalasit helisevät huoneessamme, kun käymme vällyjen alle nukkumaan täysissä pukeissa. Yöllä huomaan tuulen tyyntyneen ja upea tähtitaivas levittyy yllemme.

Aikaisin aamulla herään, kun kuulen kolme kellon kilkahdusta jostain. Päivä valkenee ja ympäriltä alkaa kuulua elämän ääniä. Kukko on jo kiekunut äänensä käheäksi, jossain itkee lapsi, linnut päästelevät erikoisia ääniä. Läheisestä kylästä, joka sijaitsee alapuolellamme, nousee savua nuotiosta, vuohet määkivät.

IMG_20180117_071138_640x360

Menemme kattotasanteelle ja näemme, miten aurinko kultaa ennen nousuaan lumisia vuortenhuippuja. Valtavat haukat liitelevät tehden isoja kaaria. Kohta kultapallo ilmestyy vuorten takaa ja alkaa nousta taivaalle. Venyttelemme hiljaisina auringon alkaessa lämmittämään pikkuhiljaa. Kohta saamme isot mukilliset masalateetä ja tiibettiläisen aamiaisen: vastapaistettua litteää leipää, paistettuja vihanneksia, munakasta ja chilitahnaa. Uusi päivä voi alkaa.

Jätämme pienet nyssäkkämme majataloon ja lähdemme muutaman tunnin kävelymatkan päässä sijaitsevaan Namabudha temppeliin. Kävelemme ensin  upeiden maisemien reunustamaa polkua ohittaen kylän, josta meitä vilkuillaan hieman epäluuloisina; koira saattaa meidät kylän läpi johtavaa tietä pois. Seuraava kylä on aurinkoisessa rinteessä ja siellä meitä tervehditään ja tunnelma on valoisampi. Jatkamme kiemuraista vuoristotietä, koska eksymme polulta, se lisää kävelymatkaa, mutta löydämme vermemmin perille. Aurinko porottaa, hiki alkaa valua ja tie muuttuu pehmeäksi upottavaksi tomuksi. Välillä meidät ohittaa auto ja nostattaa valtavan tomupilven. Jalat ovat lyijynraskaat, kun lopulta saavumme perille. Luostari koostuu monesta rakennuksesta, jotka ovat vuoren rinteessä. Vaikutelma on loistelias; hohtavan valkoista, kultaa, punaista keltaista. Viininpunaiseen pukeutuneita munkkeja pyörii siellä täällä. Nuorimmat varmaan kymmen vuotiaita. Äimistelemme kultaista budhaa, stuparivistöä ja sipsuttelemme varovasti sukkasillaan huoneeseen, jossa on riveittäin kultaisia budhapatsaita. 

IMG_20180117_123743_640x360

Löysimme alueelta pienen ruokapaikan ja saimme yhden reissumme parhaista dal bhateista. Kokki laittoi ruokaa pienessä rakennuksessa. Hänen hellansa yläpuolella oli ikkunaluukut, josta aukeni huikeat maisemat Himalajalle. 

Aterian jälkeen aloimme suunnitella paluuta - meitä oli kehoitettu ottamaan taxi takaisin, mutta selvisi, että taxin tulossa kestäisi 2 tuntia. Bussi tulisi kahden tunnin päästä. Meille viittelöitiin oikotietä mihin se tulisi, hortoilimme ja joku poika pysähtyi viereemme tarjoten kyytiä. Hän ei oikein herättänyt luottamustamme ja sanoimme odottavamme bussia. Päätimme kuitenkin odottamisen sijaan lähteä kävelemään takaisin päin. Ehkä autokyyti vielä järjestyy jotenkin. Jonkun matkaa käveltyämme kohdallemme pysähtyi iso auto aivan täynnä ihmisiä. Kuski hyppäsi ulos ja kertoi, ettei bussi tule. Etupenkillä oli jo kuski ja isä lapsi sylissään. Lapsi työnnettiin penkin yli taakse ja mies siirtyi kuskin viereen (!) Saara minun syliin ja matka jatkui naurunremakan säestyksellä. Yht'äkkiä bussi tuli kaarteessa aivan kohti ja teki viimehetkellä väistöliikkeen: dont worry he is my friend making jokes, nauroi kuski...

Pääsimme Dulikheliin ja soitimme majatalon isännälle, joka toi nyssäkkämme moottoripyörällä meille. Hyppäsimme hurjasti heiluvaan Kathmandun bussiin ja totesimme, että kuskeissa on eroja: tämä rymisteli menemään, niin, että pelkäsin loppujenkin paikkojen tippuvan hampaistani. Pääsimme Kathmanduun auringonlaskiessa. Olo oli varsin tomuinen, mutta kuumaa vettä ei tullut, joten päädyimme makoisalle illalliselle ja huuhdoimme pölyt kurkustamme nepalilaisella oluella.

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Ensivaikutelmia...

 

IMG_20180105_174010_1024x1024_640x640

Viikon jälkeen havainnot eivät voi olla kovin syväluotaavia ja ehkä muutaman vuoden päästä nauran ensivaikutelmille, joita olemme täällä tänä aikana saaneet. 

Sehän on kaikkien tiedossa, että Nepalilaiset ovat ystävällistä kansaa. Minulle yllätys on ollut se, ettei täällä ole vaanivia katseita seuraamassa turisteja varastelu mielessä, kuten melkein missä tahansa muualla missä olen liikkunut - varmasti Suomi mukaanlukien. Onko tämä Hindulaisuuden ja Buddhalaisuuden tuomaa eettisyyttä, siitä täytyy ottaa selvää.

IMG_7342_640x640

 

En tunne minkäänlaista uhkaa liikkuessani yksin naisena - varmasti osansa tekee ikä, mutta ei Saarankaan perään asiattomasti turhia vilkuilla. Luulen lukeneeni, ettei raportoituja länsimaalaisiin kohdistuneita raiskaustapauksia juurikaan ole. 

Olemme huomanneet, että hotelleissa pitää osata pyytää asioita; edellisessä majapaikassamme ei ollut lämmitystä ja kun teimme lähtöä lämmitettyyn hotelliin meille sanottiin, että olisi meillä ollut lämmitin. Hm, öisin lämpötila laskee +3 tienoille, joten meille  ei tullut mieleenkään, etteivät he automaattisesti anna lämmitintä jos sellainen on. Täällähän ei ole ollenkaan sanottua, että halvimmat huoneet olisivat lämmitettyjä. Samoin ensimmäisen parin yön majapaikassa olisi ollut lämmin suihku (kai) jos olisimme älynneet kysyä mihin suuntaan ja missä järjestyksessä vipuja käännellään.

Liikenne on tietysti kuuluisa ja omalukunsa täällä; en ole havainnut oikein mitään muuta sääntöä kuin se, että kaikki koettavat väistää toisiaan ja pitää toisensa ehjänä. Muutaman kerran pienellä natisevalla taxilla bussin ja kuorma-auton välissä olen kokenut jo jonkinasteista ulkopuolisuutta ja seurannut sivusta, miten käy. Kiitos matkan lopussa tulee kyllä ihan sydämen pohjasta! 

Ruoka on ihanaa! Täysin vegaanillekkaan täällä olo ei olisi ongelma. Nepalilaisella ruokalistalla on maistuvia kasvisruokia ja niitä saa joka paikasta. Täytyy alkaa suunnitella Nepalilaista kasvisruokakurssia palattuamme. 

Raha-asioissa turisteja tietysti petkutetaan turistialueella varsinkin - mitä meille lopulta merkitsee jos maksamme muutaman euron enemmän jostain? Tunnen syyllisyyttä, kun tingin taximatkoja...olisiko tuo nyt liikaa jos maksan turistilisän?

Terveydenhoitoonkin olemme saaneet pientä tuntumaa; apteekeista saa antibiootteja ilman reseptiä ja niiden vallaton käyttäminen tuo tietenkin omat ongelmansa. Yskänlääke oli Ayervedistä samalta tiskiltä ja tuntui tehoavan Saaran yskään. Täällä on länsimaisten ihmisten vatsaongelmiin erikoistunut klinikka, jossa on tutkittu niitä jo 70- luvulta lähtien. Onneksi ei ole tarvinnut mennä sinne...vielä. Heti kolmantena aamuna minulta irtosi iso paikka hampaasta, mutta kuikuiltuani paikallisen hammaslääkärin ikkunaa, jossa komeili rivitolkulla irrotettuja hampaita päätin pitää kolon suomeen asti.

Kathmandussa käytetään ilmansaasteiden takia paljon maskia -  valkoisia paperisia, kankaisia mustia, kukikkaita jne. Ihmettelen miten nämä ihmiset kestävät hengissä täällä pölyn keskellä. Toisaalta lihavia ihmisiä näkee tosi vähän, vaikeasti ylipainoisiaen ole nähnyt yhtään. Hei, enpä ole nähnyt vielä yhtään "mäkkäriä"!! 

IMG_7405_640x480_2

Tämänhetkisen hotellimme ja turistialueen Thamelin välissä on vilkas Paknajol Marq eli Paknajol katu, josta pääsemme hotelliin pientä hiekkaista kujaa pitkin. Asumme ensimmäisessä kerroksessa ja päivisin huoneeseen kuuluu aikamoinen pälätys ja satunnaisten mopojen pärinä, mutta yöksi kaikki hiljenee kymmenen maissa. 

On aamu, loikoilen puhtaiden valkeiden lakanoiden välissä, ilmalämpöpumpun huristessa. Muistelen ensimmäisen viikon extremeä lämmittämättömissä huoneissa ja alkeellisimmissa majapaikoissa. Selvisimme ja nyt arvostan nyt kuumaa suihkua ja sitä, ettei tarvitse nukkua takki ja kaikki vaatteet päällä. Suurimmalla osalla nepalilaisista ei kuitenkaan ole lämmitystä ja tammikuu on pitkä ennenkuin helmikuun puolessa välissä alkaa ilma lämpenemään. Ei ihme , että kadunkulmissa poltetaan nuotioita. 

Turvallista, ystävällistä ja mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! Pitäkää toisistanne huolta.

Lue koko viesti
Julkaistu , julkaisija

Lapset

IMG_7291_640x480

Yön äänet Kathmandussa ovat oma  lukunsa huonouniselle; satunnaisia mopoja, erilaisia mölähdyksiä ja kiljahduksia, kummallisia surinoita - pahinta on lapsen itku, joka kuuluu kadulta kylmästä +3 asteisesta yöstä, kun nousen katsomaan ja menen parvekkeelle se loittonee ja jäljelle jää vain epätietoisuus.

Lapset ovat perhehotellimme respassa päivystämässä ja katsovat piirrettyjä, kun isä nukkuu oltuaan yön vastaanotossa. Menin pyykkien kanssa kysymään pesulapalvelua ja pikkutyttö kipaisi yläkerrokseen, jossa perhe asuu - kohta isä kömpi tukkapystyssä vastaanottoon.

IMG_7454_640x547  

Köyhimpien syrjäkylien lapsilla voi olla mahdotonta päästä kouluun, varsinkin tyttöjen asema on todella huono. Köyhät vanhemmat saattavat antaa lapsensa lastenkotiin saadakseen heille koulutusta. Ymmärtääkseni näissä sisäoppilaotostyyppisissä kouluissa on eroja ja hyvä koulutus maksaa sielläkin. Minulla on yhteys erääseen orpokodin sotaaikana perustaneeseen herraan, ehkä keskustelen hänen kanssaan asioista lisää.

IMG_20180116_150751_640x640

Kerran istuimme takkatulen ääressä eräässä paremmassa ravintolassa. Siellä oli myös viisi nuorta tyttöä nauraen ja iloiten. He tilasivat yhden pizzan, jonka tarjoilija jakoi ja tarjoili ystävällisesti ja tyttöjen naurattaen. Olisikohan sama kohtelu Suomessa?

Kerjäläisäitejä lapsineen näkyy suurien temppelien ja muiden nähtävyyksien läheisyydessä. Ikuinen tuska heitä ohittaessaan, mutta todennäköisesti he saavat päivänmittaan ihan kohtuulliset tienestit, ainakin turistikautena. 

Lapsityövoiman käyttö on asia, johon törmään puodissa jatkuvasti. Joskus ensimmäinen kommentti asiakkaalta on ollut: nämä on sitten sitä lapsityövoimalla teetettyä tavaraa! Mitenkähän on marketeissa yms tuleeko niiden tuotteiden kohdalla samanlainen mielleyhtymä! Suurin osa, aivan tuttujen merkkituotteiden valikoimistahan on teetetty Kiinassa, Kambodzassa jne.

Käsityönä tehtyjen tuotteiden valmistus vaatii opettelua ja usein jopa koulutusta. Tientenkin perheyrityksissä lapset oppivat sukupolvelta periytyviä taitoja lapsesta asti. Tätä voi verrata maalaistalojen elämään Suomessakin, jossa lapset ovat autelleet pienestä pitäen ja oppineet maanviljelijän työn sitä kautta. Ainakin näin oli aikaisemmin. Lapsien vieminen pois kotoa työskentelemään tehtaissa on mielikuva, joka lapsityövoimasta varmasti useimmille tulee ja se on todella surullista.

Tällaisia pohdintoja kantapaikan kattokuppilassa lauantaiaamuna. Jokaisen ihmisen olisi varmasti hyvä joskus nähdä vähän mualimoo, se laittaa asioita kohilleen omassa päässä. Ainakin minulla ja tulee tunne, että tiedän niin vähän. Palaillaas taas!

Lue koko viesti
1 - 10 / 14 tuloksesta