Blogi

Nepalissa – ihan pikkuisen pintaa syvemmällä

22.1.2020

Pikkuhiljaa, hyvin hitaasti saan lisäymmärrystä asioihin täällä. Pääsin eilen juttusille oikeastaan ensimmäisen kerran nepalilaisen naisen kanssa. Itseasiassa hänkin on asunut puolet elämästään Intiassa, mutta näinpä hänellä olikin aika laaja näkökulma asioihin. Hän on kolmenkymmenen, lapseton, moderni nainen, joka on työskennellyt pienen ikänsä johtotehtävissä. Kastijako on asia, josta haluan  lisätietoa; miten se vaikuttaa hänen elämäänsä ja miten se näkyy täällä jokapäiväisessä elämässä.  Ihan ensiksi hän kertoi, että hänen isällään oli vain yksi toive: tehkää elämällänne mitä tahansa, mutta menkää naimisiin samaan kastiin kuuluvan kanssa – niinpä hän tekikin. Kastilaitos on virallisesti lakkautettu Nepalissa, mutta se on läsnä yhä – vähemmän suurkaupungissa, kuten Kathmandu, enemmän maaseudulla.

Hän muistelee lapsuuttaan, kun hän oli 9-10 vuotias ja meni kaivolle peseytymään. Siihen tuli  tyttö hänen ikäisensä. Hän ihmettelivät mitä shampoo on ja hän kertoi ja antoi shampoon hänelle. Yht`äkkiä hän kuuli isoäitinsä huutavan ja kieltävän hän puhumasta kastittomille. Samoin hän muisteli miten hänen lapsuudessaan kastittomat eivät voineet syödä samoista astioista kuin he ja heitä ei saanut edes koskea. Hän kertoi vanhempansa opettaneen, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia; ainoastaan naimisiin piti mennä samaan kastiin kuuluvan kanssa.

Maksaessani Happy Children Home-orpokodin tilille lahjoituksena saadun vuokra-avustustuksen huomasin, että  tilin virallinen omistaja on Dalit Oppressed wellfare Association eli ”sorrettujen kastittomien hyvinvointiyhdistys”.  Olin ihmetellyt orpokodin lapsiluetteloa tutkiessani, miksi suurimma osan sukunimi on Pariyer? Sukunimestä voi usein päätellä henkilön kastin. Muusikot ovat lähes kaikki Gandharboja, hekin alempikastisia.

Tässä valossa ja tämänhetkisessä ymmärryksessäni Sajina Pariyerin, kummityttömme loistavasti alkaneet sairaanhoitajaopinnot saavat sydämeni heittämään pari ylimääräistä volttia. Hän oli 40 opiskelijan joukosta suoriutunut parhain arvosanoin ensimmäisestä jaksosta ja pitänyt myös puheen collagessa! Hän on hyvin ujo ja se mahtoi olla voimaponnistus – hän suoriutui siitä ja ainoa kehityskohde oli katsekontaktin ottaminen. Hänen ryhmänsä oli myös voittanut tietokilpailun ja hän oli osallistunut myös tanssikilpailuun nepalilaisella kansantanssilla. Loistotyttö!

Vierailin viime lauantaina heidän luonaan; söimme ja tanssimme, lapset odottivat kuulemma minua tanssimaan. Loppujen lopuksi vain iäkkäin kaikista eli orpokodin perustaja ”Äiti” oli opetellut antamani tanssiläksyn ja näytti kaikkien riemuksi upeat itämaisen tanssin lantioväristelyt! Ylihuomenna lähden aamulla anivarhain takaisin Panautiin ja asun orpokodin läheisessä ”homestayssa” muutaman päivän. Sajinalla alkaa kuukauden talviloma, joten saan viettää hänen kanssaan vähän enemmän aikaa. Normaalistihan heillä on vapaata perjantai-illasta lauantai-iltapäivään ja takaisin koulussa pitää olla jo klo 16! Minulla oli myynnissä tuotteita, joiden tuotolla olemme perustamassa kanalaa orpokotiin – siitä mahtaakin tulla elämää suurempi kokemus, kun pääsemme kanakaupoille!

Presidentti Sauli Niinistö on vahvistanut rahankeräyslain muuttumisen vastaamaan muiden pohjoismaiden käytäntöjä, joten 1.3 2020 alkaen on mahdollista perustaa  yhdistys ideoimaan tukitoimia Sajinan kaltaisten tyttöjen auttamiseksi unelma-ammattiin. Tämä työ alkaa tuntumaan todella tärkeältä ja vie minua enemmän ja enemmän mennessään.

Sain kuulla kommentin, jossa arveltiin minun toimieni perimmäisen tarkoituksen olevan Babadumin myynnin vauhdittaminen. Kun tämä polku aukesi eteeni läksin sitä eteenpäin sen kummemmin miettimättä, enkä osaa olla laskelmoiva. Se kyllä näkyy varmasti myös yritykseni tuloksessa! Tämä asia kuitenkin täytyy ottaa huomioon ja erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan. Tulen todennäköisesti pian tekemään fb-sivun tälle Sajina-projektille ja te jotka haluatte olla mukana ja seurata kuulumisia aktiivisesti, voitte seurata uutta sivua ja tämä Babadumin sivu säilyy sitten yritykseni sivuna.

Olen myös löytänyt luotettavan henkilön, joka tietää Nepalin koulutussysteemeistä ja tukee alempikastisten lasten koulutusta. Hänen ja minun tavoitteet ovat samat: taata koulutus lapsille, joille se ei olisi muuten mahdollista. Näiden joukossa on heitä, jotka tekevät kovasti töitä ja haluavat opiskella unelma-ammattiinsa, mutta heillä ei ole siihen taloudellisia mahdollisuuksia. Heidän opiskelunsa tukeminen on tärkeää, koska se tukee koko yhteisöä, parantaa tyttöjen asemaa, estää lapsiavioliittoja ja vähentää eriarvoisuutta. Hän on oikea henkilö auttamaan meitä alkuun, löytämään oikeasti motivoituneet tytöt. Hän itseasiassa on ollut mukana jo Sajina-projektissa.  Nyt meillä on siis tämän pään asiat kunnossa ja seuraavaksi pitää ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa miettimään yhdistyksen perustamista.

Meillä alkaa Babadumin puodilla Suokatu 47 14.2 (Ystävän päivänä) Babadum <3 Nepal POP UP. Siellä rekit notkuvat poistotuotteita todella uloskantohintaan ja uutuuksiakin varmaan on jo maisemissa. Ajattelin myös järjestää viimeisenä päivänä 22.2.2020 klo 15-17 Valoja ja Varjoja Nepalista tuokion, jossa kerron kuulumisia kiinnostuneille ja voimmepa vähän miettiä jatkoa Sajina projektillekkin teetä lipitellen. Muistakaa ilmoittaa tulostanne, sillä jos kiinnostuneita on yli 10 varaan jonkun isomman paikan kuin meidän tilat sitä varten.

Olisin ylen kiitollinen kommenteista ja kysymyksistä.

Sydämellisin terveisin Teija, jonka  netti (ja ehkä ajatuskin) pätkii, joten kirjoitus voi sisältää virheitä.

OUTLET

Tutustu myös tarjoustuotteisiimme!